Arvonnan voittaja!

Viikko sitten käyntiin laittamani arvonta on päättynyt ja tällä kertaa voittajaksi random.orgin avustuksella valikoitui nimimerkillä Ruusa kommentoinut henkilö, joka suositteli Johan Theorinin Yömyrskyä luettavakseni. Palkinnoksi Ruusa saa itse kustantamani lahjakortin Suomalaiseen Kirjakauppaan, paljon onnea! HUOM. Ruusa, en löytänyt sähköpostiosoitettasi edes blogisi kautta, joten viitsitkö jättää sen vielä tähän postaukseen, niin saadaan palkinto pian matkalle. :-)

Suuri kiitos myös kaikille muille, jotka osallistuitte arvontaan! Sain paljon hyviä vinkkejä jouluisista ja talvisista kirjoista seuraavienkin vuosien varalle. Yksi suositelluimmista kirjoista oli Charles Dickensin Joululaulu, jota en häpeäkseni ollut koskaan aikaisemmin lukenut, vaikka tarina tuttu muuten onkin. Hain kyseisen kirjan samantien kirjastosta ja luin sopivasti joulupäivän tunnelmissa. Aiemmin mainitsemiani (ja monen muunkin vinkkaamia) Harry Pottereita en kuitenkaan ole vielä ehtinyt aloittaa uudelleen.  

Toivottavasti joulu sujui leppoisasti siellä ruudun toisellakin puolella. Kuten kuvasta näkyy, täällä on saatu nauttia pakkasesta, lumesta ja auringonpaisteesta, kuten täydelliseen joulusäähän kuuluukin. Jouluruuista en ole oikeastaan koskaan niin välittänyt, mutta suklaata on tullut naposteltua senkin edestä. Jostain kumman syystä aina näinä päivinä alkaa tammikuu terveellisine elämäntapoineen siintää houkuttelevasti edessä... :-D

Paketeista paljastui omalla kohdallani kaksi oikein mieluista kirjaa, joista toisen ehdin jo joulupyhien aikana lukeakin. Joululahjoista ja muista luetuista kirjoista aion kuitenkin kirjoittaa lisää paremmalla ajalla, eli luultavasti ensi vuoden puolella, kun olen jälleen kotiutunut oman tietokoneeni ääreen. Arvostelujen lisäksi aion koota jokavuotiseen tapaani koosteen vuoden 2014 aikana luetuista kirjoista sekä kääntää katseen jo tuleviin haasteisiin. Hyvää uutta vuotta 2015 kaikille!

Joulukuisia pulinoita & arvonta!

Opinnot ovat olleet jo jonkin aikaa tämän syksyn osalta ohi, ja olen vihdoin itsekin pääsemässä mukaan tähän kiireettömään aikaan. Hetkeen ei ole tullut luettua mitään, mikä ei olisi koulua varten, viimeisin vapaaehtoisesti lukemani teos taitaa olla niinkin pitkän ajan takaa kuin marraskuun alusta. Ensi viikolla häämöttävä jouluaatto rauhallisene tunnelmineen muuttaa kuitenkin varmasti asian ja poistaa viimeisetkin lukujumin rippeet. Haaveissani olisi aloittaa ainakin Harry Potter -sarjan uudelleenlukeminen.

Täällä Turussa sää on ollut koko alkutalven sateinen, pimeä ja hyytävä. Suoraan sanottuna siis kamala. En oikeastaan edes muista, milloin viimeksi olisin kaivannut auringonpaistetta näin kipeästi. Onneksi kyseinen luonnonilmiö tuli kuitenkin todistettua tiistaina ja keskiviikkona, kun kävimme pyörähtämässä Helsingissä jouluisten torien, valojen ja musiikin keskellä.

Vaikka jouluisesta maisemasta ei ole tietoa, ajattelin kuitenkin pistää käyntiin tuon juhlapäivän kunniaksi arvonnan, jota olen jo koko syksyn ajan lupaillutkin. Palkintona on 20 euron lahjakortti Suomalaiseen Kirjakauppaan. Jouluksi lahjakortti ei valitettavasti ehdi, mutta tammikuisiin alennusmyynteihin se taitaa osua juuri sopivasti. :-)

Arvonnan säännöt:

1. Aiemmista arvonnoista poiketen tähän voivat osallistua kaikki halukkaat, ei tarvitse olla kirjautunut lukijakseni. Ellet ole kirjautunut, täytyy sinun kuitenkin keksiä itsellesi jonkinlainen nimimerkki, jolla erotut muista. Muista jättää myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinut kiinni mahdollisen voiton osuessa kohdalle.

2. Osallistut arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen & suosittelemalla minulle jouluista kirjaa.

3. Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy sunnuntaina 28.12.2014 klo 23.59. Voittajan ilmoitan seuraavana päivänä.

Rutkasti onnea kaikille arvontaan!

Viime aikojen pohdiskeluja

Viime aikoina minä...

• En ole miettinyt blogiin kirjoittamista juurikaan - ja se on ollut piristävää. Muuta tekemistä riittää niin paljon, että hiljaiselo täällä on ollut tarpeen. Yleensä tauon jälkeen on myös entistä kivempi kirjoitella blogijuttuja.

• Olen kuitenkin kokenut huonoa omaatuntoa siitä, että lupailin arvontaa jo viime kuun lopulla. Aika ei juuri nyt anna periksi arvonnoille, mutta ennen joulua lupaan sellaisen kuitenkin järjestää. Eihän esimerkiksi blogin synttäreitä ole juhlittu tänä vuonna vielä ollenkaan, vaikka merkkipäivä sujahti ohi jo huhtikuussa. :-D

• Olen juonut luvattoman paljon teetä, kahvia ja kaakaota, sekä syöpötellyt aivan liikaa herkkuja (kuten kuvasta näkyy). Jotenkin tämä vuodenaika vain saa aikaan sen, että tekee usein mieli käpertyä jonkin kotoisan kahvilan nurkkaan.

• Olen shoppaillut Ikeasta muun muassa vaaterekin sekä yöpöydät. Ei taida olla epäilystäkään siitä, kumpi pöytä kuuluu kummalle, toista kun koristaa tällä hetkellä sellainen kahdeksan kirjan kasa...

• Olen katsellut enemmän tv-sarjoja ja elokuvia kuin lukenut kirjoja. Mikä on myös ollut mukavaa vaihteen vuoksi. Tällä hetkellä olen enemmän tai vähemmän koukussa American Horror Storyyn. Niin, ja katsoimme myös poikaystävän kanssa vihdoin kaikkien kehuman Intouchables-elokuvan (suom. Koskemattomat). Itse olen kyllä vähän sitä mieltä, että kyseinen elokuva on yliarvostettu kaikkine kliseineen, mutta että hahmoja olisi voinut seurata pidempäänkin.

• Olen kuitenkin lukenut myös niitä kirjoja, vaikkakin lähinnä opintoja varten. Ei ehkä kuitenkaan saisi aivan hirveästi valittaa, kun koulukirjoina on sellaisia kuin Tove Janssonin Muumilaakson marraskuu tai Emmi Itärannan Teemestarin kirja. Muumeista pidin tottakai, vaikkei muumiperhettä kyseisessä kirjassa tavatakaan. Kirjan tunnelma oli kuitenkin juuri oikeanlainen lokakuun loppuun. Teemestarin kirja puolestaan alkoi hyvin, ja olihan aihe mielenkiintoinen läpi koko kirjan, mutta jossain vaiheessa tarinan hidas eteneminen alkoi vähän väsyttää. 

• Olen kirjoittanut esseitä ja pitänyt puheita enemmän kuin laki mielestäni sallisi. Alkusyksy tuntui mukavan leppoisalta (mikä oli sairastelunkin kannalta hyvä), mutta eivätköhän kaikki deadlinet kasaannu nyt näille muutamille viikoille ennen joulua. Yksi stressaavimmista puhe-esityksistä on onneksi ohi, nyt ei ole jäljellä enää kuin yksi tentti, kaksi kielten koetta sekä ruotsinkielinen keskustelu, hip hei...

• Olen päättänyt tehdä ainakin jonkinlaisen yhteenvedon lukemistani kaunokirjoista tänne. Tulossa on niin Riikka Pulkkista, Erik Axl Sundia kuin Rainbow Rowellia.

• Olen huokaissut syvään saatuani valmiiksi tämän tekstimonsterin. Oikein kivaa alkavaa joulukuuta ja joulun odotusta kaikille!

Perjantai ja lauantai Helsingin Kirjamessuilla

Perjantai ja lauantai hujahtivat nopeasti ohi Helsingin Kirjamessuilla samoillessa. Viime postauksessa tein muutamia suunnitelmia sen suhteen, mitä kaikkea haluaisin messuilla kokea ja nähdä. Suunnitelmat eivät tosin menneet ihan... suunnitellusti, kuten sain kokea.

Perjantaina saavuin joidenkin harha-askelten jälkeen Pasilan asemalta Messukeskukseen noin puoli kolmen jälkeen. Tämähän tarkoitti siis heti sitä, että sain pyyhkiä pois ohjelmalistaltani pois jo pari ensimmäistä kohtaa näkemättöminä. Kiertelin tunnin messuväen joukossa näytteilleasettajien osastoja tutkiskellen ja totesin hieman naiivisti, kuinka tunnissa ehtii hyvin kiertää koko alueen läpi (voi kuinka väärässä olinkaan!).

Kello neljäksi olin sopinut kirjabloggaajien päivystysvuoron Boknäsin osastolle ja suuntasinkin paikalle hyvissä ajoin. Minun lisäkseni päivystämässä oli kolme bloggaajaa ja useampi muukin kävi tunnin aikana pyörähtämässä paikalla. Oli virkistävää tavata kasvoja tuttujen ja vähän tuntemattomienkin blogien takana! Tässä vaiheessa oli myös rinnassa keikkuvasta bloggaripassista hyötyä: pystyi vaivihkaa silmäilemään, että minkäs blogin kirjoittajan kanssa tässä nyt ollaan tekemisissä. Päivystys kului nopeasti mukavan sohvan nurkassa, mutta yhtään kirjavinkkiä en harmikseni päässyt antamaan.

Turun säähän verrattuna Helsingin koleus tuntui lähinnä Sipearialta, ja kylmyys ja väsymys (Messuhallin huonosta ilmasta puhumattakaan) pakottivat minut lähtemään heti päivystyksen jälkeen hotellille. Tästä syystä myös päivän loput mielenkiintoiset haastattelut jäivät väliin.

Perjantai ei mennyt ihan putkeen, mutta loistava lauantai kruunasi kyllä kaiken huolimatta siitä, että edelleen painavan väsymyksen johdosta jouduin jättämään aamuksi suunnitellun kirjabloggaajien brunssin väliin. :( Myös lauantaina saavuin Messukeskukseen vasta iltapäivällä, tällä kertaa poikaystävä käsipuolessa. Ensimmäinen tunti meni päättömästi hallia edestakaisin ravatessa ja jouduin myöntämään, että eihän tätä kaikkea ehdi nähdä edes muutamassa kokonaisessa päivässä!

Kolmeksi suuntasin kohti Elisa Kirjan osastoa, jonne oli kokoontunut muitakin kirjabloggaajia yhteiseen tilaisuuteen. Elisa Kirjan Essin johdolla saimme tietää palvelun käytöstä sekä e- ja äänikirjoista yleisesti. Itsekin olin nimittäin aiemmin pohtinut mielessäni, voivatko e-kirjat loppua kaupoista, mutta vastaus tähän on, että periaatteessa eivät. Kirjastoissa tosin on vain tietty määrä e-kirjoja lainattavissa.

Keskustelimme myös omista kokemuksistamme sähköisten kirjojen parissa. Itse olen käyttänyt Elisa Kirjaa aikaisemmin muutaman kerran, lähinnä opintoihin vaadittavia ilmaisia klassikkokirjoja lataillen. En ole ennen juuri innostunut e-kirjoista, mutta syynä saattaa olla se, etten oikein pidä niiden lukemisesta tabletilta. Viikko sitten innostuin kuitenkin lainaamaan kirjastosta muutaman e-kirjan kännykälleni kokeilumielessä, sillä tämäkään ei tabletillani jostain syystä ole onnistunut. Eikä kännykän näytöltä lukeminen ole ollenkaan niin hirvittävää kuin olin etukäteen pelännyt, vaan oikeastaan todella mukavaa! Elisa Kirjan tilaisuus innosti minua e-kirjojen pariin entistä enemmän, ja tällä hetkellä minulla onkin jopa kolme sähköistä kirjaa kesken.

Elisa Kirjan tilaisuuden jälkeen meillä oli hetki aikaa tehdä kirjaostoksia ennen ohjelman jatkumista, mutta harmikseni en löytänyt mitään. Viiden aikoihin istahdimme penkeille Kirjakahvilan eteen ja kuuntelimme islantilaisen Hugleikur Dagssonin haastattelua. Mies tuli puhumaan uudesta kirjastaan Kuvitetut klassikot: Maailmankirjallisuuden helmiä Hugleikurin tapaan (Atena), jossa on piirroksia klassikkokirjojen nimiin liittyen. Hauska mies vakuutti esiintymisellään niin, että kirjan (ja signeerauksen) hankinta oli aivan pakollista.

 

Vähän muuten hävettää, että ainoaksi kirjahankinnaksi messuilta jäikin juuri tuo Hugleikurin teos. Millaiseksi kirjabloggaajaksi sitä voi itseään tämän jälkeen oikein kutsua?! Kuvitetut klassikot luettiin nopeasti ratikkamatkalla keskustaan, ja omaksi suosikkikuvakseni nousi ehdottomasti Vihan hedelmät. Muuten kirjan taso oli vähän vaihtelevaa, oli loistavia kuvia, mutta myös selkeästi huonoja, ja joitain ei vain ymmärtänyt. En kokenut myöskään suomennoksen olleen täysin onnistunut kaikissa kohdissa.

Kuvitettujen klassikkojen lisäksi heräteostokseksi Inton osastolta tarttui mukaan Pekka Vuoren taiteilema hauska kortti Tove Janssonista. Tämän ajattelin pitää itselläni vaikka kivana kirjanmerkkinä. Lisää muumiaiheisia ostoksia löytyi puolestaan messujen jälkeen Forumin Moomin Shopista, kun en millään voinut vastustaa näitä värikkäitä lasinalusia.

Messut olivat siis loppujen lopuksi oikein onnistuneet, kiitos siitä järjestäjille! Ensi vuonna varmasti uudestaan, silloin vain paljon enemmän aikavaraa mukana.

Huomenna kirjabloggaajan paratiis... Siis Helsingin Kirjamessuille

Helsingin vuotuiset Kirjamessut ovat alkaneet tänään torstaina, mutta itse matkustan täältä Turusta paikalle vasta huomenissa. Messuille saamani kirjabloggaajapassin (paljon kiitoksia!) turvin aion luovia itseni sisään sekä perjantaina että lauantaina. Notkuvien kirjapöytien, halpojen houkutusten ja kirjailijahaastattelujan seuraamisen lisäksi jaan lisäksi muutaman blogikollegan kanssa kirjavinkkejä perjantaina klo 16-17 Boknäsin osastolla 6g85. Tulkaahan ihmeessä moikkailemaan ja kysymään luku- ja vaikka bloggausvinkkejä!

Olen ollut kirjamessuilla elämäni aikana noin neljä tai viisi kertaa (Helsingissä en tosin vielä koskaan), mutta olen aina mennyt niin sanotulla mututuntumalla, eli ilman minkäänlaisia suunnitelmia. Tällä kertaa olen valmistautunut vähän paremmin selailemalla messulehteä ja kirjaamalla ylös kiinnostavia haastatteluja. Kaikkiin en kuitenkaan tule ehtimään, esimerkiksi lauantaina kun on paljon muutakin ohjelmaa. Nämä ovat kuitenkin sellaisia tärppejä, joihin menisin, jos olisi tarpeeksi aikaa.

PERJANTAI:

Klo. 13.00. Mitä voimme oppia muumeilta? (Katri Vala)

En vielä tiedä, mihin aikaan saavun messuille, mutta tämä olisi sellainen tapaus, jonka haluaisin muumi-fanina ehdottomasti nähdä. Sirke Happosta haastatellaan teoksestaan Muumiopas, joka avaa tarinoita alkuperäisten muumihahmojen takaa.

 

Klo. 14.00. Lähtolaukaus: Kohti kirjan vuotta 2015! Kestääkö kirja? (Aino)

Äärettömän mielenkiintoisen kuuloinen keskustelu kirjan ja kirja-alan tulevaisuudesta. Paikalla Sofi Oksanen, Laila Hirvisaari, Jörn Donner, Harri Kalha ja Tero Liukkonen.

Klo. 17.00. Yhteisöllinen kirjoittaminen muuttuvassa kirjallisuusmaailmassa (Kullervo)

Olen itse aina ajatellut, että kirjoittaminen ja kirjailijuus on sitä, että tarinat luodaan yksin omassa päässään. Tässä Olli Löytyn, Anne Leinosen ja Jussi Matilaisen haastattelussa keskustellaan kuitenkin siitä, syntyvätkö tekstit nykyään monen kirjoittajan yhteisenä projektina.

Klo. 18.30. Et muuten tätäkään usko - Ville Haapasalon 2000-luku Venäjällä (Aleksis Kivi)

Nojoo, en oikeastaan ole seurannut Haapasalon uraa ollenkaan, mutta mitä olen hänestä kertovista kirjoista kuullut, vaikuttaa hänen elämänsä todella tapahtumarikkaalta. Ehkä innostuisin tämän haastattelun myötä myös lukemaan nuo Kauko Röyhkän ja Juha Metson tekemät kirjat?

LAUANTAI:

Klo. 13.00. Herra Hakkaraisen hauskat harrastukset (Aleksis Kivi)

Mauri Kunnas kertoo uusimmasta teoksestaan. Olen itse lukenut ja ihaillut Kunnaksen lastenkirjoja jo ihan pienestä saakka, joten tämä haastattelu olisi siksi mieleinen.

Klo. 13.00. Kirjeitä Tove Janssonilta (Katri Vala)

Olisi mukavaa oppia tietämään tuosta muumien äidistä myös jotain muuta. Uusi teos on koonnut yhteen kirjailijan ennenjulkaisemattomia kirjeitä.

Klo. 13.00. Miten tullaan kirjailijaksi? (Aino)

Olen saattanut pitää täältä blogista poissa haaveeni tulla kirjailijaksi, mutta kyllähän se aina välillä kutkuttelee mieltä. Keskustelussa avataan prosessia, joka syntyy sen jälkeen, kun käsikirjoitus hyväksytään kustantamossa.

Klo. 13.00. E-kirjan lukijat Suomessa - paneelikeskustelu (Kullervo)

Kuten huomata saattaa, on lauantaina yhden aikaan hyvin ruuhkaista mielenkiintoisten tapahtumien kohdalla. Kullervo-lavalla on keskustelemassa niin e-kirjojen lukijoita kuin niiden tuottajiakin.

Klo. 14.00. Ensimmäisen kirjan huuma ja katumus (Aleksis Kivi)

Suomalaisia kirjailijoita keskustelemassa ensimmäisen kirjansa herättämistä tunteista.

Klo. 17.00. Kuvitetut klassikot (Kirjakahvila)

Olen viime päivinä törmännyt useasti Hugleikur Dagssonin sarjakuviin kirjallisuuden klassikoista ja mielestäni ne ovat aivan loistavia! Kiinnostaisi kuulla tätä miestä ihan luonnossakin ja ehkä saan myös kyseisen sarjakuvateoksen hankittua.

Sunnuntaina en varmaan jaksa enää messuilla, mutta jos jaksaisin, menisin kuuntelemaan ainakin keskusteluja kirjailijan tyhjän paperin syndroomasta (Takauma, klo. 11.00) sekä kirjailijan ja sosiaalisen median suhteesta (Takauma, klo. 12.30).

Huhhui, kyllä tekemistä ja näkemistä ainakin piisaa viikonloppuna, ellei muuta! En usko, että ehdin perjantain tai lauantain aikana päivitellä blogia, en ehkä vielä sunnuntainakaan, mutta heti alkuviikosta tulee tunnelmia messuilta. Huomenna toivottavasti nähdään, yritän löytää itseni Pasilan juna-asemalta Messukeskukseen ajoissa. :-D

Miniarvioita

Ursula Poznanski: Sokeat linnut

Poznanskin Vii5i sai minut kesällä palaamaan jälleen dekkareiden pariin jännittävällä ja mukaansa tempaavalla tarinalla, ja halusinkin lukea teoksen itsenäisen jatko-osan mahdollisimman pian. Siinä missä Vii5i tutustutti lukijan geokätköilyyn, liikutaan Sokeissa linnuissa sosiaalisen median ja varsinkin Facebookin maailmassa.

Kirjan alku ei miellyttänyt minua lainkaan, vaan tuntui huteralta ja pinnalliselta, mutta muistelin myös aloitusosalla olleen vähän samanlaisia vaikeuksia. Tarina paraneekin huomattavasti puolenvälin tienoilla, kun murhaajajahti pääsee kiihtymään. Olisin kuitenkin kaivannut, että tarinan elementeistä (niin päähenkilö Beatricen yksityiselämästä kuin Facebookista) olisi otettu enemmän irti, enkä pitänytkään tästä kirjasta aivan yhtä paljon kuin Viidestä. Mahdolliset jatko-osat tulen kuitenkin lukemaan, yllättävien juonenkäänteiden keksimisessä kun Poznanski tuntuu olevan erittäin nerokas.

★★★ 

Ursula Poznanski: Sokeat linnut (alkup. Blinde Vögel, 2013)

Suomentanut: Anne Mäkelä

Atena, 2014

425s.

Enid Blyton: Viisikko salaperäisellä nummella

Elokuussa innostuin lukemaan muutaman nuortenkirjan, joista toisesta, Anni Polvan Tiina kesälaitumilla, tykkäsin jopa enemmän kuin nuorempana sitä lukiessani. Toisen teoksen kanssa ei sitten käynytkään yhtä hyvin.

Blytonin Viisikot olivat pienenä yksiä lempikirjojani, joten saattaa olla, että odotukseni samanlaisen taian säilymiseksi olivat liian korkealla. Viisikko salaperäisellä nummella on kuitenkin mielestäni aika heppoisesti kirjoitettu ja koin tarinan salaperäisestä kummitusnummesta ja siellä tapahtuvasta hämärätoiminnasta aika tylsänä.

Toki kyseisen sarjan kirjat on tarkoitettu paljon minua nuoremmille lukijoille, jotka varmasti pitävät näitä kiinnostavina ja tarpeeksi kevyinä luettavina. Positiivista on myös se, että kokisin Viisikoiden soveltuvan kummallekin sukupuolelle yhtä hyvin. Harmittaa vain, etten löytänyt tästä kirjasta sellaista tasoa, joka jaksaisi kiinnostaa myös vähän vanhempaa lukijaa.

★★ 

Enid Blyton: Viisikko salaperäisellä nummella (alkup. Five Go to Mystery Moor, 1954)

Suomentanut: Lea Karvonen

Tammi, 1995 (8.painos)

173s.

Riikka Pulkkinen: Totta

Olin etukäteen arvellut, että voisin pitää Pulkkisen kirjoitustyylistä. Toisaalta kuvittelin, että tuo teos, joka todella iskisi minuun, olisi Raja, jonka aihe vaikutti muita Pulkkisen teoksia mielenkiintoisemmalta. No, Rajaa en ole vielä saanut käsiini, mutta Totta löytyi joskus alkuvuonna marketin alennuskorista, ja ajattelin napata sen mukaani huolimatta siitä, ettei tarina vakuuttanut vielä takakannen perusteella.

Joskus on kyllä mukavaa huomata olleensa aivan väärässä. Totta liikkuu kahdella aikatasolla, joista toisessa syvennytään lähestyvään kuolemaan ja toisessa luodaan silmäys menneisyyteen, 60-luvun vapautuneeseen taiteilijailmapiiriin. Kumpikin taso tuntuu eheältä ja kiinnostavalta, samoin lähes jokainen näkökulma. Ehkä nykyajan Annan olisin itse jättänyt pois, hänellä kun ei tuntunut olevan muuta tärkeää roolia, kuin Eevan kohtalon selvittäminen, vaikka heidän kohtalonsa toisiinsa osittain kietoutuvatkin.

Totta on kaunis ja koskettava teos, sellainen, joka tulee säilymään mielessäni pitkään. Teoksen yksi tärkeimmistä teemoista on rakkaus ja siinä todetaankin, että Rakkaus on aina totta. Se on todellista jokaiselle hahmolle, vaikka osa sen ilmentämismuodoista yhteiskunnan silmissä paheksuttavaa olisikin. Teos ei kuitenkaan tunnu tuomitsevan, vaan esittää rakkauden juuri sellaisena kuin hahmot sen kokevat.

Totta on ehdottomasti yksi parhaimpia lukemiani suomalaisia teoksia. Vähän jopa hirvittää tarttua Pulkkisen seuraavaan kirjaan, sillä voiko tätä mitenkään ylittää? Toivottavasti voi. Tähtiä annan vain neljä, mutta neljä ja puoli on lähempänä totuutta. Aivan viiteen tähteen kirja ei yltänyt, sillä kirjailijan kirjoitustyyli yltyy paikoitellen häiritsevän maalailevaksi, vaikka siitä muuten pidinkin.

★★★★ 

Riikka Pulkkinen: Totta

Otava, 2010 (kuvan Seven-pokkari 2012)

333s. 

Haruki Murakami: 1Q84 (osa 3)

Pulkkisen kirjan suosioon vaikutti osittain sekin, että juuri ennen sitä olin lukenut kaksi Murakamia, ja maagisen realismin parista oli melkein helpottavaa sukeltaa ihan vain realistiseen tarinaan. Lukiessani Murakameja nautin miehen vinksahtaneista maailmoista kuitenkin täysin.

Ollaan jälleen vuodessa 1Q84, kahden kuun hallitsemassa maailmassa. Aomame ja Tengo elävät ja yrittävät pärjätä omillaan, samalla kun Sakigake kiristää solmua heidän ympärillään. Nyt tutustutaan paremmin myös Ushikawaan, rumaan mieheen, joka jo ensimmäisissä osissa vaikutti kummallisen kiinnostuneelta Tengon toimista.

Kirja oli hyvä, jälleen, mutta mielestäni se loppuu kesken. Pidin erittäin paljon ratkaisusta, jonka Tengon ja Aomamen kohtalo saa, mutta Fuka-Eri ja Sakigake olisivat mielestäni kaivanneet suljetumman lopetuksen. Fuka-Eri on kolmannessa osassa muutenkin todella pienessä roolissa, mikä on harmi, sillä hän on todella mielenkiintoinen ja kryptinen hahmo. Tällä kertaa isomman palan haukkaava Ushikawa ei puolestaan ollut yhtään kiinnostava.

Kokonaisuutena kahden kuun maailman tarina on ollut yksi vaikuttavimpia hetkeen lukemiani ja samaa odotan myös muilta Murakamin vielä lukemattomina odottavilta teoksilta. Ihan ensimmäisten osien tasolle ei lopetus mielestäni yltänyt, mutta syy saattaa olla myös siinä, että luin sen paljon niitä myöhemmin, jolloin aiemmat tapahtumat eivät olleet kovin tuoreessa muistissa ja päätöskin tuntui vähän niistä erilliseltä.

 ★★★★ 

Haruki Murakami: 1Q84, osa 3 (alkup. 1Q84)

Suomentanut: Aleksi Milonoff

Tammi, 2013

446s. 

Kirjamessulippujen voittajat!

Helsingin Kirjamessujen kutsulippujen arvonta suoritettiin tänään ja voittajiksi valikoituivat nimimerkeillä Sara sekä legolatar kommentoineet henkilöt. Paljon onnea! Tarkkailkaapa sähköpostianne yhteydenottoni vuoksi.

Kiitos myös kaikille muille arvontaan osallistuneille! Vaikkei voitto olisi tällä kertaa osunut kohdalle, kannattaa blogia pitää vielä seuraavina viikkoina silmällä. Huomasin nimittäin juuri, että lukijamääräni lähentelee sadan rajapyykkiä, ja siinähän sitä olisi aihetta uudelle arvonnalle. Messulippuja en lupaa voitoksi, mutta hyvin varmasti jotain muuta kirjallisuuteen liittyvää. Pysykää siis mukana! :)

Mahdollisuus voittaa lippu Helsingin Kirjamessuille!

Kuten viikonloppuna jo mainitsin, olen menossa tämän kuun lopulla myös Helsinkiin kirjamessuilemaan. Tulevat messut ovat siitä itselle vähän erikoiset, että pyörin siellä kirjabloggaajana ja perjantaina alkuillasta on tiedossa myös mahdollisesti pientä bloggaripäivystystä. Jälkimmäisestä kuitenkin lisää varmasti vielä lähempänä tapahtumaa.

Minulla on lisäksi mahdollisuus arpoa kaksi yhden päivän messulippua teidän lukijoiden kesken. Helsingin Kirjamessuthan ovat avoinna torstaista 23.10 sunnuntaihin 26.10 saakka, ja lipulla on pääsy myös samanaikaisesti järjestettäville Musiikki- sekä Viini, ruoka & hyvä elämä -messuille. Nähtävää ja koettavaa löytyy siis varmasti jokaiselle.

Arvonta:

*Arvontaan voivat osallistua lukijoikseni rekisteröityneet henkilöt, joten ellet ole vielä rekisteröitynyt, tee se nyt.

*Osallistu arvontaan jättämällä tähän postaukseen kommentti, jossa kerrot, mikä sinua kiinnostaa Helsingin Kirjamessuissa eniten. Esimerkiksi jonkun tietyn kirjailijan haastattelu vai täydet pöydät mahdollisia kirjaostoksia?

*Jätä kommenttisi yhteydessä myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinut kiinni mahdollisen voiton selvittyä.

*Aikaa osallistua on sunnuntaihin 12.10 klo 23.59 saakka. Voittajat (2) julkistan luultavasti heti maanantaina.

Onnea arvontaan! :-)

Vastoinkäymisiä ja kirjamessuja

Blogi on saanut elellä jo lähes kuukauden hiljaisuudessa, kun olen itse sairastellut. Jo monta viikkoa on kulunut kipeänä, eikä mieli ole ollenkaan tehnyt purkaa tänne ajatuksia, kun aivot ovat olleet jumissa jossain kuumeen, nuhaisen nenän ja kipeiden raajojen välimaastossa. Kaikista eniten on harmittanut se, etten ole päässyt ulos nauttimaan syksyn kirpeän raikkaista alkupäivistä. Syksy kun on ehdottomasti lempivuodenaikani, silloin jopa muutoin inhoamani rankkasateet tuntuvat tunnelmallisemmilta kuin muina vuodenaikoina. Onneksi paranemisprosessi tuntuu olevan nyt vauhdissa, ja pääsen toivottavasti pian ihailemaan kunnolla lehtien parhainta väriloistoa.

En ole kirjoittanut arvioita, mutta olen kuitenkin lukenut melko paljon. Joukossa on niin onnistuneita valintoja kuin pettymyksiäkin, enemmän kuitenkin ensimmäisiä. Jokaisesta kirjasta en jaksa kirjoittaa kokonaista arvostelua, mutta lisään tänne varmaan joidenkin päivien kuluessa miniarvioita, sillä suurin osa teoksista on todella mainitsemisen arvoisia.

Omistuskirjoitus itse kirjailijalta

Eilen, kun oloni tuntui jo kohtuullisen hyvältä, päätin lähteä käymään ystävieni kanssa Turun kirjamessuilla. Viime vuonna tein messuilla vain pienen pyrähdyksen, mutta tällä kertaa paikan päällä kului useita tunteja. En ollut ehtinyt juuri tutustua messujen ohjelmaan ja siitä syystä useat haastattelut menivät minulta ohi, mutta Katherine Pancolia kävin sentään kuuntelemassa Kuisti-lavalla. Naisen Krokotiilin keltaiset silmät oli minulle yksi viime vuoden parhaimpia lukukokemuksia ja olinkin iloinen, kun sain kirjaani oikein omistuskirjoituksen kirjailijalta Akateemisen kirjakaupan osastolla. Tosin lukioaikainen ranskanopettajani olisi saattanut hävetä silmät päästään niistä bonjoureista ja merceistä, joita lyhyen tapaamisen aikana latelin.

Pancolin Krokotiilin keltaisista silmistä on tullut myös elokuva, ja kävimme poikaystäväni kanssa katsomassa sen myöhemmin illalla Logomossa, jonne myös kirjailijatar itse saapui näytöksen loputtua. Elokuva oli viihdyttävä, kirjalle oikein uskollinen ja - tottakai - hyvin ranskalainen. Hahmot olivat aivan erinäköisiä kuin miksi olin heidät kuvitellut, mutta pidin heistä silti, ainoastaan päähenkilö Joséphine oli hienoinen pettymys, kirjassa kun samaistuin häneen todella paljon. Yllätyksekseni myös poikaystäväni piti elokuvasta, vaikka olin kuvitellut, että se on kohdistettu enemmän ehkä naisille. Poikaystävällenikin mieleen jäivät parhaiten juuri mielenkiintoiset hahmot.

Messuostoksia

Viime vuonna Turun kirjamessuilla ollessani en ostanut kuin yhden teoksen, vaikka perjantaiaamun rauhassa olikin hyvä kierrellä. Eilen lauantaina paikka oli tupaten täynnä, ja tien raivaaminen eteenpäin kävi ajoittain jopa voimille. Tämä ei kuitenkaan hillinnyt ostohimoani, vaan palasin kotiin neljän kirjan kanssa. Kolme näistä on Keltaisen kirjaston "kolme kirjaa 20€" -tarjouksesta, yksi mielenkiintoinen heräteostos Bazarin kojulta. Kirjojen lisäksi ostin DVD-kokoelman, jossa on monia klassikkokirjoista tehtyjä filmatisointeja, kuten Humiseva harju sekä Monte Criston kreivi.

Kirjojen lisäksi vierailimme ruokamessuilla saman katon alla. Tarjonta oli hyvää, mutta jäin kaipaamaan viime vuodelta muun muassa maukkaita, suklaisia tikkuomenia. :( Yhtä kaikki messupäivä oli oikein onnistunut, ja seuraavan kerran messuilenkin jo kolmen viikon päästä Helsingissä. Kyseisestä tapahtumasta kirjoittelen lisää vielä myöhemmin.

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

Haruki Murakamin Värittömän miehen vaellusvuosissa on päällepäin kaikki olennainen kunnossa. Kansi on kaunis, ja nimi runollinen ja lukemaan houkutteleva. Sisältö sen sijaan jätti pyörryksiin useaksi päiväksi, eikä varmaa ollut edes se, olinko pitänyt lukemastani vai en. Uutta tämä hämmennys ei kuitenkaan ollut, sillä olen kokenut sen saman kirjailijan muidenkin teosten kohdalla. Tällä kertaa kirja jätti kuitenkin mielestäni vielä aiempaa enemmän aukkoja lukijan täytettäväksi.

Tsukuru Tazaki on omien ajatustensa mukaan persoonaton, väritön mies. Hänen ollessaan 36-vuotias kokee hän ensimmäistä kertaa elämässään vilauksen aidosta rakkaudesta, sellaisesta, johon hän haluaisi panostaa kaikkensa. Tyttöystäväehdokas huomaa Tsukurun mieltä kuitenkin painavan menneisyyden taakan, eikä hän halua syventää suhdetta ennen tuon taakan selvittämistä. Palataan kuudentoista vuoden taakse, aikaan jolloin Tsukurun läheiset ystävät päättivät yhteisymmärryksestä sulkea tämän pois elämästään. Tsukurun matka käy ystävien luokse, mutta myös omaan itseensä, omaan ulkopuolisuuteen, haluihin ja tiedostamattomiin tekoihin.

Olin odottanut Murakamin uusinta kuin kuuta nousevaa, joten olihan tämä kirja aluksi aikamoinen pettymys. Idea ei tuntunut tarinan alkupuolella tarpeeksi vetävältä ja koko kirjan kannattelevalta, ja lukeminen sujuikin aika tahmeasti rivi riviltä. En jaksanut kokea kavereiden vanhempien ammattien kertomista tärkeänä, enkä myöskään kaverien omien töiden pitkiä selontekoja. Olisin näiden sijaan halunnut tutustua kunnolla noihin neljään Tsukurun ystävään, mutta mielestäni he jäävät ohuiksi ja kaukaisiksi Eriä lukuun ottamatta.

Ja sitten, kuitenkin. Murakamin henkilöt elävät ja hengittävät, heidät pystyy näkemään jossain päin Hämeenlinnaa kuuntelemassa lintujen laulua ja muistelemassa menneitä. Kirjailijan luomat päähenkilöt ovat aina olleet itselleni harvinaisen samaistuttavia, sillä vaikka heille tapahtuu omituisia asioita, heidän elämänkaarensa sisältää myös niin yleismaailmallisia teemoja (rakkaus ja ulkopuolisuus, esimerkiksi), että niihin pystyy asettamaan itsensä ja jopa oppimaan niistä jotain. Murakami onnistuu teoksissaan yksinkertaisesti pukemaan konkreettiseen muotoon sen, mitä itse ajattelen, mutta en osaa muotoilla sanoiksi.

Yksi tämänkin teoksen suurimmista teemoista on ulkopuolisuus. Se on kirjoitettu mielestäni hienosti värien muotoon: kaverien nimet tarkoittavat jotain väriä, mutta Tsukuru saa ainoana tyytyä värittömään nimeensä. Suurin värittömyys on kuitenkin Tsukurun omien korvien välissä, hän itse pitää itseään tylsänä ja mielenkiinnottomana, vaikka muut eivät ajattelisikaan niin. Murakamin hahmoista Tsukuru onkin ollut omalla kohdallani tähän mennessä vaikeimmin samaistuttava. Tämä saattaa johtua siitä, että mies näkee itsensä niin persoonattomana, että se ylittää jo tavallisuudenkin rajat. Kirjailijan muut päähenkilöt kun tapaavat aika usein olla juuri todella tavallisia henkilöitä.

Kirja on koskettava ja taianomainen, samalla lailla kuin muutkin kirjailijan teokset. Tsukurun pitkä keskustelu Erin kanssa oli erityisen mielenkiintoinen, samoin muut Suomeen sijoittuvat kohdat. Tuttu maa näyttäytyy aivan eri tavalla vieraan, ulkomailta kotoisin olevan ihmisen silmissä. Kuinka jo lintujen laulu kuulostaa oudolta, ihmisten latelemista elämää koskevista aforismeista puhumattakaan.

Arvostan Murakamin teoksissa erityisesti sitä, että ne ovat syvällisiä olematta kuitenkaan liian vaikeaselkoisia tai luotaantyöntäviä. Myös tässä kirjassa pohditaan todellisen ja epätodellisen, tietoisen ja tiedostamattoman, sekä elämän ja kuoleman heikkoja rajoja. Kuitenkin lukukokemus jäi nimensä mukaisesti vähän värittömäksi, vaikka paikka paikoin koinkin jälleen jotain järisyttävää. Tähtiä on kolme, mutta kolme ja puoli kuvastaisi ajatuksiani vielä tarkemmin.

★★★ 

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet (alkup. Shikisai o motanai Tazaki Tsukuru, kare no junrei no toshi, 2013)

Suomentanut: Raisa Porrasmaa

Tammi, 2014

330s.

Ian McEwan: Sementtipuutarha

Ian McEwanin Sementtipuutarhan luettuani en voinut hetkeen muuta kuin puistella päätäni. En ole pitkään aikaan lukenut mitään näin ahdistavaa, järkyttävää ja suoraan sanoen... oksettavaa teosta. Toisaalta kirjan aiheuttaman järkytyksen voi nähdä myös sen positiivisena puolena. Se herättää varmasti jokaisessa lukijassaan jonkinlaisia tunteita.

Sementtisen puutarhan keskellä on talo, jossa asuvat Julie, Jack, Sue ja Tom vanhempineen. Kun vanhemmat kuolevat, muuttuvat jäljelle jääneiden perheenjäsenten asemat ja suhteet toisiinsa radikaalisti. He jäävät alaikäisinä asuttamaan taloa, mutta joutuvat etsimään oman paikkansa siellä uudelleen. Rajoja ylitetään, sillä heidän keskuudessaan eivät enää yhteiskunnan normit päde.

Sementtipuutarha kuvaa eristäytyneisyyttä ja ulkopuolisuutta, pysähtyneisyyden keskellä elämistä. Kirjasta saa käsityksen, että perhe on ollut aina tai ainakin pitkän aikaa sivustakatsoja maailmassa. Lapset käyvät kyllä koulua, mutta eivät tuo koskaan kavereita kylään, eikä vanhemmilla ole enää elossa olevia sukulaisia tai muita tuttuja. Ympäröivät talot on hylätty aikaa sitten mahdollisen moottoritien tieltä ja lopulta roska-autokin lakkaa käymästä. Tämä erillään olo mahdollistaa kirjan järkyttävät tapahtumat: ketään ei kiinnosta, mitä talossa puuhataan.

Ulkopuolisuus tulee esiin myös perheen sisällä. Vanhempien kuoltua Jack yrittää usein saada sisariinsa yhtä läheistä sidettä kuin lapsena, mutta huomaa katsovansa näiden naureskelua sivusta. Muut perheenjäsenet tuntuvat yrittävän jollain tavalla päästä eteenpäin vanhempien kuoltua, tai sentään reagoivat siihen aktiivisella toiminnalla, mutta Jack vain makaa huoneessaan kuin ajan jalkoihin jääneenä, masturbointi ainoana viihdykkeenään. Minusta kirjaa oli suorastaan inhottava lukea Jackin näkökulmasta. Sen lisäksi, että hän on kirjaimellisesti lian peitossa jatkuvasti, hän vaikuttaa myös laiskalta, menneisyydessä elävältä ja töykeältä.

Oma identiteetin etsiminen ja varsinkin seksuaalisuus ovat kirjassa vahvoja teemoja, mutta eivät ehkä aivan perinteisillä tavoilla. Perheen nuorin, kuusivuotias Tom, esittää erilaisia rooleja ja pukee päälleen hameita ja peruukkeja. Näin hän tuntuu sekä peilaavan perheessään tapahtuvia asioita että etsivän itseään. Vanhemmat sisarukset puolestaan koettelevat seksuaalisuuden rajoja hyvinkin epänormaaleilla tavoilla.

Kirja on minusta oikeasti aika suttuinen ja inhottava, kuin jokin likainen otus, jonka haluaisin vain pyyhkäistä pois näköpiiristäni. Toisaalta pistin merkille, kuinka hyvin se loppujen lopuksi onkaan kirjoitettu. Ihastuin McEwanin kerrontaan ja jopa hänen taitoonsa luoda moniulotteisia, häiriintyneitä henkilöhahmoja. Tämä teos antaa ajattelemisen aihetta pitkäksi aikaa, mutta en silti voi kiistää, ettenkö olisi pitänyt siitä toisenlaisilla tapahtumaratkaisuilla enemmän.

★★★ 

Ian McEwan: Sementtipuutarha (alkup. The Cement Garden, 1978)

Suomentanut: Eva Siikarla

Otava, 2009 (suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1980 Kirjayhtymä Oy:n julkaisemana)

135s.

Loput kirjakuvat

Le Masque Rouge -blogin kirjakuva päivässä -haasteessa oli tarkoitus kuvata elokuussa joka päivä yksi annetun aiheen mukainen kirjakuva. Tämän postauksen myötä saan omankin haasteen valmiiksi, vaikkakin päivän myöhässä. Viime viikon sairaana olon vuoksi en myöskään pystynyt kuvaamaan ihan joka päivä, vaan nämä kuvat on otettu vasta viikonlopun ja tämän päivän aikana. Hauskaa oli kaikesta huolimatta, vaikka seuraavalla kerralla taidan osallistua hitusen lyhyempään haasteeseen, tämä joka päiväinen päivittäminen kävi melkein työstä. :-D Kiitos vielä Emilielle!

26. päivä: Kirjoja, joka paikassa!

Yleensä pyrin pitämään kirjat joko yöpöydällä (siis jakkaralla) tai kirjahyllyssä, mutta silloin tällöin niitä saattaa löytyä myös lattialta sängyn vierestä. Näin yleensä silloin, kun jakkara on jo täynnä kirjoja, mutta haluaisin silti pitää lähellä vielä niitä muutamaa muuta, jos illalla nukkumaan mennessä jokin niistä osoittautuisikin toisia mielenkiintoisemmaksi.

27. päivä: Puhutteleva nimi

Voimakas nimi ja niin on kyllä aihekin. Vaikken Millennium-trilogiasta aivan hirveästi välitä, on tämä ensimmäinen osa niistä selvästi paras.

28. päivä: Lukematta jo ikuisuuden

Tähän olisin voinut valita myös Taru Sormusten Herrasta -trilogian, joka on ollut minulla kohta 13 vuotta lukemattomana hyllyssä, mutta olen toisaalta puhunut siitä jo useaan otteeseen täällä. J.K. Rowlingin Paikka vapaana -kirjan sain puolestaan kohta kaksi vuotta sitten lahjaksi ja olen sitä aloittanutkin kerran, mutta en sen pidemmälle ole vielä päässyt. Tarkoitus on kuitenkin lukea se kokonaan (TSH myös, sitten joskus. Kröhöm..).

29. päivä: Kestosuosikki

En ole monia kirjoja lukenut uudelleen sitten lapsuus- ja teinivuosien, mutta Agatha Christien kirjat jaksavat kuitenkin kerrasta toiseen viihdyttää. Haluaisin näitä enemmänkin hyllyyni, nyt minulla on vasta kuvassa näkyvät Vaarallinen talo ja yhteisnide Ruumis kirjastossa & Herkuleen urotyöt.

30. päivä: Bookshelfie

Kuvassa näkyy puolikas bookshelfistä elikkä kirjahyllystäni, mutta bloggaaja itse jätti nyt sen edessä poseeraamisen väliin.

31. päivä: Freebie

Viimeisen päivän kohdalla aihe oli vapaavalintainen, ja niinpä minä sitten tyhjensin kirjahyllyni sisällön olohuoneen matolle. Tältä siis näyttää 165-170 kirjan kasa (jota oli muuten himputin vaikea asetella kuvaan!).

25. päivä: Upea kansikuva (kirjakuva päivässä)

Hei taas! Edellisen kirjakuvan julkaisusta onkin jo lähes viikko, mutta en ole sentään luovuttanut tai unohtanut haastetta. Olen ollut koko viikon sairaana ja välillä on ollut niin heikko olo, etten ole pystynyt tekemään niinkään yksinkertaista asiaa kuin istumaan koneella, saati sitten ottamaan kameraa käteeni. Julkaisen tänään yhden kirjakuvan, muita rästiin jääneitä varmaan viikonlopun aikana enemmän. Vaikka blogissa on ollut hiljaista, kipeänä olo on kuitenkin ollut hyvää aikaa lukemiselle. Minulla odottaakin lisäksi muutama kirja-arvostelu julkaisuvuoroaan.

Mitä haasteen tämänkertaiseen aiheeseen tulee, on Michael Cunninghamin Illan tullen -kirjalla upea kansi mielestäni. Ei välttämättä upein ikinä, mutta omista kirjoistani varmasti kaunein. Kansi on yksinkertainen, mutta kuvaa silti hyvin sitä, mistä tarinassa on kyse.

24. päivä: Paksuin kirjani (kirjakuva päivässä)

Kuvassa on paksuimpia omistamiani kirjoja (vaikka TSH näyttääkin kovasti lytistyneen toisten tiiliskivien alle). Harry Potterissa ja Feeniksin killassa sivuja on ennätykselliset 1050, muissakin vähintään yli 780.

Liane Moriarty: Hyvä aviomies

Liane Moriartyn Hyvä aviomies vie lukijan australialaiseen, katolilaishenkiseen yhteisöön. Monella yhteisön jäsenellä on salaisuus, jota he eivät halua paljastaa muille, mutta yksi salaisuus on toisia suurempi ja raskaampi. Tämä salaisuus ja sen ilmitulo saattavat perhosvaikutuksen lailla liikkeelle järisyttävien tapahtumien vyöryn. Olisiko ollut parempi, jos salaisuus olisi pysynytkin salaisuutena?

Minulla oli hengästynyt olo, kun lopetin kirjan lukemisen viime yönä. Kuin olisi muutamassa päivässä ehtinyt elää useiden ihmisten monia vuosia kestäneen elämän. Tarinassa on monta näkökulmaa, jotka tarkastelevat tapahtumia läpi eri iän ja eri elämäntilanteen. Hahmot ovat pääasiassa hyviä ja miellyttäviä, ja heitä tekisi mieli auttaa ja tukea, kun heidän jalkansa eivät enää kanna tai kun lääkäri tuo heille huonoja uutisia.

Pidin kirjasta aika tavalla. Olen huomannut potevani viime aikoina jonkinlaista lukujumia, kun pitäisi lukea tentteihin, mutta koekirjat eivät kiinnosta vaan haluaisin lukea jotain aivan muuta, ja sitten päädyn siihen, etten osaa lukea mitään. Loogista, eikö? Hyvä aviomies on kuitenkin sujuvalukuinen teos, joka päästi minut nopeasti pintansa alle. Vielä lukemisen jälkeenkin mielessäni risteilivät hahmojen ja tapahtumien aiheuttamat voimakkaat tunnekuohut.

Parasta teoksessa on mielestäni aika, jolloin salaisuus ei ole vielä paljastunut. Sitä aikaa voi vielä kuvata melkein lapsekkaan jännittäväksi ja viattomaksi, mutta paljastumisen jälkeen tunnelma käy äkkiä synkäksi. Pientä juonen taantumistakin oli salaisuuden paljastumisen yhteydessä havaittavissa, mutta onneksi tarina pääsee kuitenkin pian uuteen nousuun. Juoni ei välttämättä ollut kaikkein yllätyksellisin, varsinkaan kun tekstistä löytyi paljon vinkkejä siitä, mihin suuntaan ollaan menossa. Hahmot ja heidän kiinnostava ja koskettava arkensa pystyvät kuitenkin paikkaamaan tämän aukon.

Kirjan kansi on kaunis ja jopa lumoava, mutta sana "lumoava" yhdistettynä kannen värimaailmaan tuo mieleen satukirjan. Tällainen elämän realiteetteihin nojaava tarina olisi vaatinut kenties vielä synkemmät värit. Kuva sen sijaan on hyvin onnistunut, sillä koen ymmärtäneeni niin purkin kuin sinne suljetun perhosenkin tarkoituksen.

Hyvä aviomies rakentuu lähiöelämän kuvauksesta sekä mysteeristä ja sen selvittämisestä. Tämän perusteella mieleeni tulivat niin Jodi Picoultin Yhdeksäntoista minuuttia kuin vasta viime kuussa lukemani Maria Semplen Missä olet, Bernadette?. Näiden teosten ystäville uskallan ainakin Hyvää aviomiestä suositella, samoin lukijoille, joista pidettävät henkilöhahmot ja koskettavat tapahtumat ovat kirjassa tärkeitä elementtejä.

Mielestäni kirjassa olisi ollut aineksia vielä parempaan suoritukseen, mutta niitä ei oltu välttämättä käytetty juuri sillä tavalla kuin olisin toivonut. Siksi kirja ei yllä aivan viiteen tähteen. Esimerkiksi takaumat lähes 30 vuoden taakse eivät sisältäneet niin paljon uutta ja tärkeää tietoa, että ne olisivat olleet tarpeellisia. Lisäksi lukiessani huomiotani häiritsivät useat kirjoitusvirheet, joita saattoi olla jopa peräkkäisissä virkkeissä.

Pienistä puutteista huolimatta Hyvä aviomies oli viihdyttävä lukukokemus. Moriarty sai minut nyt kyllä koukkuunsa arkielämän ja synkän mysteerin yhdistämällä tarinalla, joten aion varmasti lukea hänen muutkin kirjansa.

★★★★ 

Liane Moriarty: Hyvä aviomies (alkup. The Husband's Secret, 2013)

Suomentanut: Helene Bützow

WSOY, 2014

444s. 

Saatu arvostelukappaleena pyydettäessä. Kiitokset kustantajalle! 

23. päivä: Kirjasarja (kirjakuva päivässä)

Tämän kirjasarjan valinta ei taida tulla yllätyksenä varmaan kenellekään. Monilla kirjabloggaajilla on meneillään Potterien uusintaluku, mutta itse olen vähän kahden vaiheilla, aionko lukea niitä uudelleen. Menisivätkö hyvät muistot pilalle, jos en pitäisikään niistä enää?

22. päivä: Kirja ja sopiva asuste (kirjakuva päivässä)

Kuulokkeet ja viimeisin kirjaostos, Rainbow Rowellin Eleanor & Park.

21. päivä: Kovia kokenut (kirjakuva päivässä)

Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossun tarina näyttäisi kokeneen kovia jo vuodesta 1970 lähtien. Sitä on luettu yhä uudelleen ja uudelleen ja ehditty siirtää seuraavallekin polvelle ihasteltavaksi. Muistan, että tämä oli pienenä kirja, jonka pariin pystyi uppoutumaan monia kertoja, vaikka tarina olisi ollut edellisestä kerrasta vielä tuoreessa muistissa. Kirja olisi ihanan nostalginen, ellei hutera ulkomuoto tekisi lukemisestakin jo vähän hankalaa. Ehkä tämän kohdalla olisi vihdoin aika siirtyä uuteen painokseen.

20. päivä: Lukutoukan yöpöytä (kirjakuva päivässä)

En ole saanut aikaiseksi hommata kunnon yöpöytiä, joten pöydän korvikkeena toimii leveä jakkara. Sen päälle olen koonnut kirjoja, joita joko luen parhaillaan tai aion lukea seuraavaksi.

19. päivä: Alkaa V-kirjaimella (kirjakuva päivässä)

Valitsin V-kirjaimella alkavaksi kirjaksi Varsinaisen talousihmeen. Jos jollekulle sattuisi vielä olemaan epäselvää, niin Sophie Kinsellan kirjathan ovat paheeni, ja melkein jokainen niistä löytyy myös omasta hyllystä. Himoshoppaaja-sarja on varmaan yleisesti Kinsellan paras, mutta sarjaan liittymättömistä kirjoista pidän eniten juuri tästä Varsinaisesta talousihmeestä. Vaikka kirjailijan teokset noudattelevat aina samaa kaavaa ja loppuratkaisukin on hyvissä ajoin arvattavissa, on niissä myös jotain todella koukuttavaa.

18. päivä: Lukueväät (kirjakuva päivässä)

Kirja, turkkilaista jugurttia sekä vadelmia.

17. päivä: Klassikko (kirjakuva päivässä)

Nuorempana sana klassikkokirja tarkoitti minulle enemmänkin jotain todella tylsää, pitkää ja muuten vain epämiellyttävää, kuin hyvää ajanvietettä. Sittemmin olen kuitenkin alkanut lukea klassikkoja yhä enemmän (osaksi opintojen vuoksi, osaksi omaksi ilokseni ja sivistyksekseni) ja kerännyt joitain opuksia jopa omaan hyllyynkin. Mary Shelleyn Frankensteinia en ole vielä lukenut, mutta tarkoitus olisi kyllä. Se nimittäin on tullut monta kertaa vastaan, kun puhutaan yksistä vaikuttavimmista teoksista kauhun ja miksei osaksi tieteisfiktionkin kohdalla.

Anni Polva: Tiina kesälaitumilla

Voi-voi sitä liritystä ja luritusta, minkä pillit saivat aikaan. Tytöt puhalsivat niin että Kellokaskin lopulta pysähtyi kuuntelemaan ja ihmettelemään, mikä konsertti pellolla oli. Yleensä se ei piitannut mistään mitään, mutta nyt se nosti päänsä pystyyn ja ammaisi pitkän vedon yhteiseen orkesteriin. Sitten se ravisti niin tyytyväisenä komeita sarviaan, että kello sen kaulassa moikahti, ja painoi turpansa uudelleen ruohoon. Sen mielestä oli syöminen loppujen lopuksi sittenkin tärkeämpää kuin taide. 

Kuten jo pari postausta sitten kerroin, olen viime päivinä viettänyt aikaa erään kirjallisen kaimani kanssa. Tiina on minulle tuttu hahmo lapsuudesta, mutta vaikka luin monia sarjan osia jo silloin, ei niistä koskaan tullut minulle yhtä tärkeitä kuin esimerkiksi L. M. Montgomeryn Anna-sarjan kirjoista. Olikin mukavaa huomata nyt noin viidentoista vuoden jälkeen, että Tiina vaikutti entistä kivemmalta tyypiltä näin aikuisen silmin katsottuna.

Tiina kesälaitumilla -kirjassa Tiina matkustaa kesäksi maalle ollakseen mummolleen avuksi. Ensin tyttöä harmittaa kovasti, ettei paras kaveri Juha pääse mukaan matkalle, mutta onneksi maalla riittää niin paljon puuhaa, ettei poikaa ehdi kauan surra. Tiina toimii mummon apulaisena muun muassa maidon kuljettamisessa, mutta kaikki ei suju aina niin kuin pitäisi. Maidot päätyvät siilille, lehmät kaurapellolle ja Tiina sikolättiin. Onneksi mummo vain nauraa silmät sikkaralla tytön toilailuille. Tiina palaa maalta uusien kokemusten ja uusien ystävyyssuhteiden kera.

Kirja on julkaistu ensi kertaa vuonna 1958, ja ajankuvan huomaa kyllä helposti. Vähän minua hirvitti ajoittain lukea, kuinka lapset saivat heti piiskasta ja remmistä tehtyään jotain väärin ja että sitä pidettiin vielä aivan normaalina. Köyhillä työläisillä ei myöskään ollut mitään asiaa kahvipöytään samaan aikaan isäntäväen ja näiden vieraiden kanssa. Toisaalta vanhan ajan kuvaus on piristävääkin: leikkien keksimiseen käytetään mielikuvitusta, eikä kukaan varmastikaan kulje nenä kiinni älypuhelimessa.

Mielestäni Tiina on aivan ihana hahmo. Hän on reipas ja niin rehellinen, että tuntee heti piston omassatunnossaan, jos on toiminut jotenkin väärin. Hän uskaltaa puolustaa väärinkohdeltuja ja auttaa läheisiään ilomielin. Hänen hajamielisyytensä ärsytti ehkä hieman välillä, mutta se toisaalta toi kontrastia hänen muuten niin positiiviseen olemukseensa. Tiinasta tulee melkein mieleen suomalainen ja vähän tavallisempi versio naapurimaan Peppi Pitkätossusta.

Hyppääminen nuoruuden tarinaan ja maalaismaisemiin tuntui oikein virkistävältä ja siksi aion jatkaakin nuorten kirjojen lukemista jonkin aikaa. Olenkin jo ehtinyt aloittaa erästä Viisikko-sarjan osaa, ja nämähän olivat aikaisemmin yksiä lempiteoksiani. Vähän tuntuu nyt kirjan alussa, että aika on saattanut kullata muistojani oikein huolella, mutta katsotaan josko tarina ja kerronta vielä paranisivat vauhtiin päästessään.

★★★★ 

Anni Polva: Tiina kesälaitumilla

Karisto, 1958 (kuvassa näkyvä painos 1991)

164s.

16. päivä: Uusi lisäys hyllyyn (kirjakuva päivässä)

Yksi uusimmista ostoksistani on Kate Atkinsonin Life After Life, joka näkyi jo tässä kesän kiireistä kertovassa postauksessa. Olen vasta aika alussa, joten en ole vielä täysin ehtinyt sisäistää kirjan kryptistä rakennetta. Life After Lifehan kertoo Ursula-nimisestä tytöstä, joka toisissa elämissään kuolee ja toisissa elää eteenpäin. Hyvin kiinnostavalta kirja kuitenkin jo nyt vaikuttaa, joten haluan ehdottomasti lukea sitä lisää siitä huolimatta, että kärryillä pysyminen on välillä vähän hankalaa.

Kirjakuva päivässä: Päivät 14 ja 15

14. päivä: Kesken jäänyt

Podin eilen niin kamalaa stressiä tämänpäiväisestä tentistä, että haastekuvakaan ei tahtonut onnistua millään. Siksi eilisen kuva ilmestyykin vasta nyt, kun tentistä on selvitty jotakuinkin hengissä (läpipääsystä ei toki ole takeita).

Minulla ollut Stieg Larssonin Millennium-trilogian viimeinen osa, Pilvilinna joka romahti, jo monta vuotta kesken. Ajattelin vielä jokin aika sitten, että tulen kirjan kyllä lukemaan loppuun, sillä pitäähän minun saada tietää, kuinka tarina päättyy. Aina tuntuu kuitenkin siltä, että muut kirjat menevät Larssonin teoksen edelle. Voi olla, etten saa tätä koskaan loppuun, mutta koska en kahdesta aiemmasta osasta niin hirveästi välittänyt, ei se juuri haittaa.

15. päivä: Kirja ja kuppi lämmintä

Tenttikirjojen lisäksi olen nyt muutamana päivänä lukenut jälleen lapsuudesta tuttua Tiina-sarjaa. Tiina kesälaitumilla on lempiosani sarjasta, sillä vaikka lapsuuden kesät mökillä eivät välttämättä olleet suosikkejani, asuu henkeen ja vereen kaupunkilaisessa olemuksessani pieni maaseudun rakastajakin. Lisäksi osa on ainut täysin omaksi saatu Tiina-kirjani, muut ovat äidin keräämiä. Kirjan lukemisen lomassa on kiva myös pitkästä aikaa juoda jotain kuumaa, enää kun ei ole sisälläkään niin kuuma että läkähtyisi.

13. päivä: Värikästä (kirjakuva päivässä)

Värikäs muumikirjasarja, josta minulta puuttuu vielä joitakin osia. Muita kirjoja en ole Tove Janssonilta lukenutkaan, ja itse asiassa muumikirjoihinkin tutustuin vasta viime vuonna. Myös naisen aikuisille kirjoittamat teokset ovat alkaneet vähitellen kiinnostaa minua, varsinkin Kesäkirjan tahtoisin lukea piakkoin.

12. päivä: Ensimmäiset lauseet (kirjakuva päivässä)

Clare: On raskasta aina odottaa. Odotan Henryä. Minulla ei ole aavistustakaan, missä hän on. En tiedä, missä kunnossa hän on. On rankkaa olla se, joka jää jälkeen. Järjestän itselleni puuhaa, että saisin ajan kulumaan. Menen yksin nukkumaan. Herään yksin. Käyn kävelyllä. Paiskin töitä uuvuksiin asti. Katselen, kun tuuli pyörittää roskia. Ne ovat maanneet koko talven lumen alla. Kaikki tuntuu yksinkertaiselta, kunnes sitä alkaa miettiä. Miksi rakkaus voimistuu toisen poissaollessa?

Ensimmäiset lauseet yhdestä lempikirjastani, Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimosta. Ellet ole jo lukenut tätä kirjaa, lue se. Ehdottomasti.

Jouduin muuten jättämään haasteesta yhden päivän kokonaan väliin. Eilen olisi ollut tarkoitus kuvata joko kirjastossa tai kirjakaupassa, mutta koska olen ollut ja tulen olemaan seuraavat päivät aivan kiinni tenttikirjoissani, en ehtinyt kaupunkiin ollenkaan. Voi olla, että julkaisen väliin jääneen päivän vielä haasteen aikana, mutta ainakin tästä kohtaa se jää pois.