Hyvästi seksi, baari-illat ja juttukeikat. Tervetuloa puklurätti, äidinmaidonvastike ja Teletapit. Mutta mistä hitosta tällainen äijä löytäisi ne kivikautiset äitigeenit?"
Eve Hietamiehen Yösyötön takakansiteksti onnistuu mielestäni tavoittamaan kirjan humoristisemman ja kevyemmän puolen. Antti ja Paavo Pasasen elämässä tapahtuu paljon, eikä hauskoilta sattumuksilta voida mitenkään välttyä, jos isä ei ole tietoinen edes äidinmaidon ja äidinmaidonvastikkeen eroista, kuukuppien käyttötarkoituksista puhumattakaan. Sitä takakansitekstistä ei kuitenkaan selviä, että kyseessä on myös vakava ja raskas teos. Minä oletin saavani luettavakseni kevyen välipalakirjan, ja sitten mielenterveyshäiriöt ja yksinhuoltajan hektinen arki hypähtivätkin aivan yllättäen silmilleni. Koin teoksen näiden vuoksi ajoittain jopa hyvin ahdistavana lukea.
Eve Hietamiehen Yösyötön takakansiteksti onnistuu mielestäni tavoittamaan kirjan humoristisemman ja kevyemmän puolen. Antti ja Paavo Pasasen elämässä tapahtuu paljon, eikä hauskoilta sattumuksilta voida mitenkään välttyä, jos isä ei ole tietoinen edes äidinmaidon ja äidinmaidonvastikkeen eroista, kuukuppien käyttötarkoituksista puhumattakaan. Sitä takakansitekstistä ei kuitenkaan selviä, että kyseessä on myös vakava ja raskas teos. Minä oletin saavani luettavakseni kevyen välipalakirjan, ja sitten mielenterveyshäiriöt ja yksinhuoltajan hektinen arki hypähtivätkin aivan yllättäen silmilleni. Koin teoksen näiden vuoksi ajoittain jopa hyvin ahdistavana lukea.
Yösyöttö on ensimmäinen Hietamieheltä lukemani teos. Hänen kirjoitustyylinsä vetosi minuun raskaista kohtauksista huolimatta heti, sillä hän osaa selvästi kirjoittaa mielenkiintoisesti jopa niistä pukluräteistä ja Teletappien tuijottamisesta. Mielestäni oli myös pitkästä aikaa kiva lukea teos, joka sijoittuu aivan tavalliseen suomalaiseen lähiöön. Sellaisia tulee omalla kohdallani luettua aivan liian harvoin, yleensä kirjaa valitessa kun kallistun ulkomaisten puoleen.
Juoni kulkee Paavon kehityksen tahdissa sutjakkaasti eteenpäin. Hietamiehen mielenkiintoinen kirjoitustapa varmistaa sen, että vaikka päivät Pasasten elämässä tuntuvat toistavan itseään, ei lukija kuitenkaan kyllästy. Jotain epäolennaisuuksia huomasin kuitenkin kirjan rakenteessa. Tarinassa on paljon takaumia, eivätkä ne mielestäni toimineet aivan toivotulla tavalla, vaan tekivät juonen seuraamisesta vähän vaikeaa. En myöskään välttämättä ymmärtänyt ennakoivien, kursivoitujen dialogipätkien arvoa, vaan mielestäni ne olisi voinut jättää kokonaan pois. Rakenne olisi toiminut vähän yksinkertaistettunakin yhtä hyvin.
Koska kirjan aihe liittyy hyvin läheisesti lapsiin, riippuu lukukokemus varmasti jonkin verran siitä, mistä näkökulmasta asiaa katsoo. Itse lapsettomana tunsin ajoittain kauhua vaipanvaihto- ja puklukuvausten keskellä, mutta toisaalta lapselliselle kirja saattaa näyttäytyä myös lohdullisen realistisena. Että on muitakin, jotka uskaltavat myöntää, että kaipaavat ajoittain omaa rauhaa ilman lasten seuraa.
Pidin kirjan kaunistelemattomasta yksinhuoltajaperhekuvauksesta, sekä siitä että kerrankin tällaisen kuvauksen kohteena on mieshenkilö. Loppua kohden puuduttava ja ahdistava lähiöelämä alkoi kuitenkin vaikuttaa myös omaan mielentilaani. Mietin vain, että kunpa kaiken ei tarvitsisi jatkuvasti olla näin huonosti. Pienet lämmönhetket Paavon ja isän välillä värittivät toki kirjan maalaamaa harmaata maisemaa, mutta päällimmäisenä lukemisesta jäi kyllä aika raskas olo.
★★★
Eve Hietamies: Yösyöttö
Otava, 2010
383s.
Itse en kokenut kirjaa raskaaksi, mutta pidin siitä, että naurun seassa oli vakavempiakin sävyjä. Ettei vain naurettu miehelle naisten maailmassa.
VastaaPoistaItse en olisi halunnut pitää tästä, koska koin sen niin stereotyyppeihin turvautuvana ja vähän sovinistisena, mutta pidin kuitenkin. Jatko-osa oli makuuni ehkä jopa parempi, tosin siinäkin on näitä vähemmän naurattavia tapahtumia.
Katri: Toki vakavemmat sävyt olivat myös ajoittain tarpeeseen, sillä aihe oli kuitenkin sellainen, että se niitäkin vaati. En vain ollut osannut varautua noin "rankkoihin" kohtauksiin, joten siksi kirja tuntui minulle aika raskaalta välillä.
VastaaPoistaKävin juuri lukemassa arvostelusi, ja olen jokseenkin samaa mieltä noista stereotypioista. Toisaalta minä näin asian myös niin, että Antin kehitys Paavon hoitamisessa toimi vastakohtana leikkipuiston naisten ilmentämille, vanhoille sukupuolirooleille. Tiedä sitten, ehkä tällainen kuvaus on vain vähän myöhässä meidän sukupolvellemme, joka on tottunut jo siihen, että miehet voivat hoitaa lapsia yhtä hyvin kuin naiset.
En ole itse vielä päättänyt, luenko jatko-osaa ollenkaan. Katsotaan, josko joskus sattuisin sille tuulelle. :)