Sivut

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Katherine Pancol: Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin


Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin kertoo rakkaudesta, menneisyyteen suljetuista salaisuuksista ja kohtalon ottamisesta omiin käsiinsä. Kirja sijoittuu tällä kertaa sekä Pariisiin, Lontooseen että New Yorkiin, mutta ihmisten ongelmat pysyvät samoina kaupungista riippumatta.

Olen viihtynyt hyvin Pancolin sarjan parissa, mutta valitettavasti olen huomannut myös sen, kuinka sarjan taso laskee osa osalta. Ensimmäinen, Krokotiilin keltaiset silmät, on ehdottomasti kolmikon vahvin. Se tutustutti minut Joséphineen, tämän läheisiin ja näiden kummallisiin ihmissuhdekiemuroihin. Toisen osan, Kilpikonnien hitaan valssin, kohdalla mutisin jo vähän epävarmuuttani siitä, soveltuuko raaka murhamysteeri tähän hurmaavaan pariisilaisyhteisöön. Toinen osa oli silti vielä erittäin hyvä ja tarjosi tapahtumia, jotka kolmannessa osassa ovat ikävän vähissä.

Tapahtumat yksinään eivät ole toki olleet syy siihen, minkä vuoksi Pancolin kirjoihin alunperin ihastuin. Hänellä on kyky kuvata tavallisia ihmisiä ja näiden välisiä keskusteluja ja loihtia niistä äärimmäisen mielenkiintoisia. Esimerkiksi ensimmäisen osan kohdalla tunsin oppivani jotain myös itsestäni. Kolmannen osan kohdalla henkilöhahmot eivät kuitenkaan kykene kannattelemaan koko 900 sivun pakettia. Juonikuvioita on, mutta jotenkin ne tuntuvat ensimmäisten osien toistolta. Rikkaan ukon petkutus - nähty. Kirjan kirjoittaminen - nähty.

Kolmas osa on lisäksi kuin pitkä väliosa, alustus jollekin tulossa olevalle. Ymmärrän kyllä jotenkin sen tarkoituksen, sillä siinä selviää muutamia pitkään pohdittuja salaisuuksia. Toisaalta minua kummastutti tapa, että salaisuuksia kierrellään ja kaarrellaan ensimmäiset 900 sivua ja sitten niiden ratkaisusta kerrotaan muutamalla lauseella. Kaikki tuntuu kirjan paksuudesta huolimatta jäävän auki. Pancolilta on kuitenkin syksyllä tulossa kirja Mimmit (linkki sisältää jonkin verran juonipaljastuksia), joka ilmeisesti sivuaa ja paljastaa lisää näistä tapahtumista, vaikka mukana onkin uusi päähenkilö.

Minä todella pitkästyin tämän kirjajättiläisen kanssa, sanon sen suoraan. Toivoin useaan otteeseen, että kirja vain päättyisi ja saisin lukea jotain muuta. Olin pitkään toiveikas ja odotin, että kirja tuo eteeni kiinnostavia hahmoja ja tapahtumia. Koska juuri mitään ei kuitenkaan tapahtunut, tylsistyin. Pidin Joséphinen kirjoitusprosessista, sillä siihen liittyy eräs mielenkiintoinen tarina. Harmikseni tämäkin kuvio oli jätetty kirjassa kovin vähälle.

Yksi suuri ongelma oli nyt mielestäni hahmojen lukumäärä. Olen aikaisemmin pitänyt siitä, että Pancolin kirjoissa päästään lähes kaikkien henkilöiden pään sisälle, mutta liika on liikaa. Tuntuu turhalta, että esitellään henkilö ja hänen kohtalonsa kannalta tärkeä tapahtuma, mutta jälkeenpäin siihen palataan vain yhdellä nopealla lausahduksella. Näkökulmia on niin paljon, että ehdin välillä unohtaa jonkin kirjassa olevan juonikuvion olemassaolon kokonaan.

En pitänyt hahmoista yhtä paljon kuin aiemmissa osissa. Varsinkin Joséphinen ja Zoén matelu muiden edesssä ärsytti minua, Joséphinen kohdalla se kun jatkui jo kolmatta kirjaa. Zoé puolestaan kasvaa kirjassa 15-vuotiaaksi, mutta käyttäytyy edelleen kuin pikkulapsi esimerkiksi imiessään peukaloaan, mikä tuntui minusta kummalliselta. Hortensen itsekkyyttä olen inhonnut aina, vaikka ihailenkin hänen asennettaan työntekoa kohtaan. Miksi hänet on muuten laitettu nyt hokemaan ärsyttävää "Badabumia" joka välissä?

Jotain hyvääkin kirjassa oli. Josianen, Marcelin ja Juniorin pikkuperhe on aina ihastuttanut minua, ja tässä osassa heihin kiinnitetäänkin erityisen paljon huomiota. Uusista kuvioista pidin eniten Philippen ja Alexandren ympärilleen kokoamasta perheentapaisesta ryhmästä. Kaikista valituksista huolimatta täytyy muuten kunnioittaa Pancolin realistisia henkilövalintoja. Eihän oikeassa elämässäkään ole pelkästään rikkaita, kauniita ja hyviä ihmisiä, vaan myös huijaavia, itsekkäitä ja köyhiä henkilöitä.

Kokonaisuutena Pancolin sarja on ollut elämäntäyteinen ja piristävä kokemus, joka sekoittaa onnistuneesti useita tyylilajeja romantiikasta jännitykseen ja historiaan. Useimmiten olen onnistunut lukemaan osia vaivatta vaikka pääsykoestressin keskellä. Siksi osa tämänkin kerran tähdityksestäni koostuu siitä, mitä mieltä olen Central Parkin oravista osana sarjaa. Yksittäisenä teoksena se ei mielestäni toiminut kovinkaan hyvin.

★★★
  
Katherine Pancol: Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin (alkup. Les écureuils de Central Park sont tristes le lundi, 2010)
Suomentanut: Lotta Toivanen
Bazar, 2013
921s.

Tällä teoksella voin myös ruksia yli yhden lokeron Le Masque Rouge -blogin kesäbingosta. Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin menee kohtaan "Kannessa eläinkuva".

6 kommenttia:

  1. Olen kanssasi samaa mieltä. Ensimmäinen kirja oli paras, ja sen innoittamana luin muutkin. Niitä en enää kovin suurina lukuelämyksinä pitänyt, ja viimeisen sisältöä olisi voinut karsia reippaasti.
    En tiennytkään, että Pancolilta on tulossa uusi teos. Kiinnostavaa!

    VastaaPoista
  2. Jonna: Totta, ja harmi näin, sarjalla kun olisi ollut aineksia vaikka mihin. En silti pidä mitenkään mahdottomana, että lukisin myös Pancolin uutta kirjaa. :-) Kirjan nimi on tosin vähän hämäävä, "Mimmeistä" minulle tulee mieleen teineille suunnattu teos, vaikka olettaisin että hahmot ovat tälläkin kertaa suurimmaksi osaksi aikuisia naisia.

    VastaaPoista
  3. Minulla on suunnitelmissa ykkösosan lukeminen tänä kesänä, joten kiva kuulla, että se ainakin on ollut hyvä. :) On kyllä aina harmittavaa, kun hyvät sarja-aloitukset eivät saa saman tasoista jatkoa. Näin jälkijättöisenä sarjan pariin hyppäävä alkaa sitten empiä, viitsiikö lukea sitä ensimmäistäkään osaa. Minua tosin kannustaa se, että ostin jostain syystä kakkososan divarista omaan hyllyyn, enkä viitsi lukea sitä ennen ensimmäistä osaa. :)

    VastaaPoista
  4. MarikaOksa: Melkein jo ensimmäisen osan takia suosittelisin lukemaan sarjan, on se vaan sen verran hyvä. Kokonaisuutena sarjasta jäi minulle ihan hyvä maku suuhun, vaikka jatko-osat eivät ensimmäisen tasolle yltäneetkään. Ja vaikka olen itse kolmatta osaa valitellut, eihän sitä tiedä jos sinä pitäisitkin siitä. :)

    VastaaPoista
  5. Minullakin on vielä Pancolit aloittamatta mutta kovasti olen niiden lukemista suunnitellut. Mutta 900-sivuisen kirjan pitäisi olla jo todella vetävä että jajsan sellaiseen tarttua..... Olin ymmärtänyt että Mimmit olisi aloitus uudelle sarjalle?

    VastaaPoista
  6. Jane: Voi olla, että kohtaat sitten kolmannen osan kohdalla samanlaisia ongelmia kuin minä, menee nimittäin pitkään ennen kuin tarina tuntuu vievän mukanaan. Mutta olihan siinäkin omat hyvät puolensa, enkä kaikesta huolimatta kadu, että vietin kirjan kanssa niinkin paljon aikaa. :-D

    "Mimmit" taitaa kyllä aloittaa uuden sarjan, mutta ainakin linkkaamassani jutussa sanotaan näin, että "Mimmit-kirjasarjassa seurataan osin samojen henkilöhahmojen elämää kuin Pancolin jo suomennetuissa kirjoissa--". Siksi toivoinkin, että tapahtumista kerrottaisin vielä lisää tulevassa kirjassa. :)

    VastaaPoista