Sivut

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Peter Mayle: Provence nyt ja aina


Provence nyt ja aina tarjoaa jatkoa Peter Maylen kirjoittamalle omaelämäkerralliselle teokselle Vuosi Provencessa, jonka luin alkuvuodesta.

Tässä teoksessa Peter Mayle ja hänen vaimonsa ovat alkaneet kotiutua kunnolla Provenceen. Paikkakuntalaisten tavat ovat vähitellen juurtuneet heihin, eivätkä he enää huolehdi tarkoista ajanmääreistä tai siitä, ovatko heidän päällään olevat vaatteet tarpeeksi hienoja ravintolaan mennessä.

Kuten edellisen teoksen kohdalla jo toivoin, tähän kirjaan liittyy sentään muutakin kuin pelkkää talon remontoimista ja syömistä. Hip hei! Teos ei etene edellisen tavoin kuukausien mukaan, vaan nyt jaottelu tapahtuu aiheittain. Hauskoja sattumuksia koetaan yhdessä luvussa apteekissa peräpuikkojen kanssa, toisessa kurnutt... laulavien rupisammakoiden seurassa.

Oli mukavaa huomata, miten tarina ikään kuin jatkuu, ja miten edellisestä teoksesta tutut hahmot ovat jälleen mukana. Tämän teoksen myötä heihin pääsee myös vihdoin tutustumaan paremmin. Esimerkiksi Maylejen lähistöllä asuva Massot erakkomaisine ja kiukkupussimaisine luonteineen alkoi kiinnostaa ja huvittaa minua yhä enemmän. Eräässä luvussa Mayle on antanut Massotille luvan etsiä kultarahoja heidän pihaltaan, ja Massot on ottanut tehtävän hieman liian tosissaan ja kaivanut maan täyteen kuoppia. Kun kaivuu-uhan alle joutuu pihan uima-allas, Mayle toteaa paremmaksi lopettaa kaivuutyöt ja kuvaa Massotin suhtautumista asiaan näin:

Massot suhtautui kieltooni järkevästi ja oli mielissään pastis-pullosta, jonka annoin hänelle vaivanpalkaksi. Mutta aika ajoin näen hänen seisoskelevan polun päässä talomme takana. Sieltä hän katselee uima-allastamme ja imee miettiväisenä viiksiään. Luoja ties, mitä hän kännipäissään tekee jonakin yönä, varsinkin jos joku antaa hänelle kiviporan joululahjaksi.

Kuten jo totesin, edelliseen teokseen verrattuna tässä tehdään sentään muutakin kuin syödään. Huomasin kuitenkin, että ruokakuvausten kohdalla minun on vain pakko nöyrtyä. Ruoka on Provencessa iso juttu, eikä siitä päästä mihinkään. Ei taida olla sellaista paikasta kertovaa kirjaa, jossa ei olisi ainuttakaan ruokakuvausta. No, onneksi kuvaukset ovat sentään pääasiassa nautinnollisia. Kuten Mayle itsekin sanoo: "Olin jo oppinut että ennemmin tai myöhemmin keskustelu Provencessa kääntyy aina ruokaan ja juomaan."

Nautinnollisuuden lisäksi teos on informatiivinen ja opettavainen. Esimerkiksi luku, jossa kerrotaan aluetta piinanneista metsäpaloista, avasi itselleni enemmän sitä, miten metsäpalojen leviäminen todellisuudessa tapahtuu. En ollut nimittäin aikaisemmin ymmärtänyt täysin, miten nopeasti tulipalo voikaan levitä kuivalla alueella voimakkaan tuulen mukana, mutta tämän myötä oivalsin metsäpalojen vaarallisuuden riskialueilla.

Parasta teoksessa taitaa olla se, kun itse lukijana huomaa Maylejen vähittäisen oppimisen provencelaisten tavoille. Etenkin viimeinen luku, jossa Mayle sivuaa ranskan kielen omaksumista, kuvaa hyvin niitä jokapäiväisiä haasteita, joita pariskunta joutuu kokemaan uudessa asuinmaassaan. Kaikesta huolimatta he kokevat, että heidät on otettu lämpimästi vastaan, ja ehkä juuri siitä syystä he jaksavat suhtautua vaikeisiinkin asioihin pääasiassa huumorilla.

Peter Mayle: Provence nyt ja aina (Toujours Provence, 1991)
Suomentanut: Pirkko Huhtanen
WSOY, 2000 (ensimmäinen painos 1993)
258s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti