Viime päivinä olen viettänyt aikaa perheen kanssa, nähnyt ystäviä, katsonut jouluisia animaatioita, lukenut kirjoja ja avannut lahjoja. Olen myös perinteiden mukaisesti syönyt aivan liikaa suklaata, jonka vuoksi vietän luultavasti tulevat viikot löysissä yöpuvun housuissa, sillä muut vaatteet eivät enää mahdu päälle. Edelliseen joulufiilistä käsitelleeseen postaukseen viitaten voisin siis sanoa, että jouluisissa tunnelmissa olen loppujen lopuksi ollut.
Saamistani joululahjoista haluaisin nostaa esiin tietysti kirjat, joita tänä vuonna on neljä kappaletta. J. K. Rowlingin Harry Potter and the Prisoner of Azkaban on ehdoton suosikkiosani sarjasta, enkä malttaisi odottaa, että pääsen lukemaan tämän kuvitetun version siitä. Mieluisat kirjamuistoni liittyvät erityisesti Lupinin opettamiin Pimeyden voimilta suojautumisen tunteihin ja mörköön, jota vastaan oppilaat harjoittelevat loitsujaan. Minulla on kuvitettuna versiona myös sarjan ensimmäinen osa (jota en tosin vielä ole lukenut), mutta pohdin, hankkisinko itselleni myös muut kuvitetut osat. Oletteko te muut lukeneet jo näitä Jim Kayn kuvittamia Pottereita? Mitä olette tykänneet?
Toiseksi sain Pasi Ilmari Jääskeläisen uusimman romaanin Väärän kissan päivä,
joka on ollut paljon esillä Twitterissä. Kovin selkeää kuvaa romaanin juonesta minulla ei vielä ole, mutta ilmeisesti siihen liittyvät kissat,
muistisairaus ja jokin mysteeri. Takaliepeessä teosta on verrattu Twin
Peaksiin, yhteen lempisarjaani, joten tämä teos ei voi olla kovin huono.
Sarjakuvapuolta lahjoistani edustavat Sarah Andersenin Big Mushy Happy Lump ja Kris Keräsen Ahistunu Pupu 2. Kokoelmat kiertelevät osin yllättävän samankaltaisten aiheiden parissa: millaisina tiloina esimerkiksi ahdistus ja masennus näyttäytyvät. Andersenin toinen kokoelma jatkaa valloittavan ja hersyvän hauskan Aikuisuus on myytti -sarjakuvan viitoittamalla tiellä ja nousee jopa edellisen osan ylitse. Edelliseen osaan verrattuna Big Mushy Happy Lump -sarjakuvakokoelmassa on kuitenkin se ero, että mukana on kuvien lisäksi Andersenin lyhyenpuoleisia esseitä. Tämä tekee teoksesta omasta mielestäni edellistä henkilökohtaisemman tuntuisen, mikä ei kuitenkaan ole negatiivinen asia. Andersenin kevyen ilmavaan tyyliin verrattuna Ahistunu Pupu 2 on puolestaan astetta raskaampaa luettavaa, ja huumorikin kuivempaa.
Olisin halunnut lahjoa myös kaikkia läheisiäni kirjaisilla joululahjoilla, mutta kuten muinakin vuosina, ostopäätös tyssäsi joko siihen, että tiedän, ettei läheiseni tykkää lukea, tai siihen, etten tiedä, mitä kirjoja he ovat jo lukeneet. Tänä vuonna päädyin kuitenkin peloistani huolimatta ostamaan dekkareista pitävälle isälleni Terry Hayesin järkälemäisen Vaeltaja-romaanin ja ilokseni isäni vaikutti valinnasta pitävän, eikä ollut kyseistä kirjaa vielä lukenut.