Sivut

maanantai 25. joulukuuta 2017

Kirjaisat joululahjat



Viime päivinä olen viettänyt aikaa perheen kanssa, nähnyt ystäviä, katsonut jouluisia animaatioita, lukenut kirjoja ja avannut lahjoja. Olen myös perinteiden mukaisesti syönyt aivan liikaa suklaata, jonka vuoksi vietän luultavasti tulevat viikot löysissä yöpuvun housuissa, sillä muut vaatteet eivät enää mahdu päälle. Edelliseen joulufiilistä käsitelleeseen postaukseen viitaten voisin siis sanoa, että jouluisissa tunnelmissa olen loppujen lopuksi ollut.

Saamistani joululahjoista haluaisin nostaa esiin tietysti kirjat, joita tänä vuonna on neljä kappaletta. J. K. Rowlingin Harry Potter and the Prisoner of Azkaban on ehdoton suosikkiosani sarjasta, enkä malttaisi odottaa, että pääsen lukemaan tämän kuvitetun version siitä. Mieluisat kirjamuistoni liittyvät erityisesti Lupinin opettamiin Pimeyden voimilta suojautumisen tunteihin ja mörköön, jota vastaan oppilaat harjoittelevat loitsujaan. Minulla on kuvitettuna versiona myös sarjan ensimmäinen osa (jota en tosin vielä ole lukenut), mutta pohdin, hankkisinko itselleni myös muut kuvitetut osat. Oletteko te muut lukeneet jo näitä Jim Kayn kuvittamia Pottereita? Mitä olette tykänneet?

Toiseksi sain Pasi Ilmari Jääskeläisen uusimman romaanin Väärän kissan päivä, joka on ollut paljon esillä Twitterissä. Kovin selkeää kuvaa romaanin juonesta minulla ei vielä ole, mutta ilmeisesti siihen liittyvät kissat, muistisairaus ja jokin mysteeri. Takaliepeessä teosta on verrattu Twin Peaksiin, yhteen lempisarjaani, joten tämä teos ei voi olla kovin huono.


Sarjakuvapuolta lahjoistani edustavat Sarah Andersenin Big Mushy Happy Lump ja Kris Keräsen Ahistunu Pupu 2. Kokoelmat kiertelevät osin yllättävän samankaltaisten aiheiden parissa: millaisina tiloina esimerkiksi ahdistus ja masennus näyttäytyvät. Andersenin toinen kokoelma jatkaa valloittavan ja hersyvän hauskan Aikuisuus on myytti -sarjakuvan viitoittamalla tiellä ja nousee jopa edellisen osan ylitse. Edelliseen osaan verrattuna Big Mushy Happy Lump -sarjakuvakokoelmassa on kuitenkin se ero, että mukana on kuvien lisäksi Andersenin lyhyenpuoleisia esseitä. Tämä tekee teoksesta omasta mielestäni edellistä henkilökohtaisemman tuntuisen, mikä ei kuitenkaan ole negatiivinen asia. Andersenin kevyen ilmavaan tyyliin verrattuna Ahistunu Pupu 2 on puolestaan astetta raskaampaa luettavaa, ja huumorikin kuivempaa.

Olisin halunnut lahjoa myös kaikkia läheisiäni kirjaisilla joululahjoilla, mutta kuten muinakin vuosina, ostopäätös tyssäsi joko siihen, että tiedän, ettei läheiseni tykkää lukea, tai siihen, etten tiedä, mitä kirjoja he ovat jo lukeneet. Tänä vuonna päädyin kuitenkin peloistani huolimatta ostamaan dekkareista pitävälle isälleni Terry Hayesin järkälemäisen Vaeltaja-romaanin ja ilokseni isäni vaikutti valinnasta pitävän, eikä ollut kyseistä kirjaa vielä lukenut.

Miten teidän joulunne on sujunut? Oletteko saaneet tai antaneet kirjoja lahjaksi?

7 kommenttia:

  1. Kivoja lahjoja oot saanut ! Luin syksyllä Viisasten kiven kuvitetun version ja ehdin aloittamaan Salaisuuksien kammiota. Molemmista olen pitänyt älyttömästi! Ja pakko kyllä haalia jokaisesta kirjasta kuvitetut versiot itselleni. Haluan noista itselleni pitkäaikaiset aarteet<3
    Itsekään en antanut kirjoja lahjaksi, sillä läheiseni lukevat todella vähän. Sain itse lahjakortin Adlibrikselle, jotta voin ostaa itse mieluista luettavaa sekä Elina Pitkäkankaan Kajon (jota itse pyysin :D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin vähän ajattelinkin, että Pottereiden kanssa ei vain voi mennä vikaan. :D Pitää varmaan itsekin hankkia noista jo julkaistuista tuo Salaisuuksien kammio, sillä eihän kokoelma voi olla vajavainen!

      Oi, voisin kuvitella, että Adlibriksen lahjakortille tulee kyllä varmasti käyttöä (nimim. itsekin tein juuri tilauksen sinne...). :)

      Poista
  2. Ihania kirjalahjoja:) Olen juuri nyt lomalla aloittanut kolmannen kuvitetun version ja yritän lukea sitä suht maltillisesti, mutta en usko onnistuvani:D Laitoin Ahistuneen Pupun ylös, kun sarjakuvavinkkejä tarvitaan ensi vuoden sarjishaastetta varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvin olla, ettei kolmannen osan maltillinen lukeminen onnistu itseltäkään, haha. Vielä tässä painiskelen sen kanssa, luenko nuo kuvitetut kirjat kronologisessa järjestyksessä vai en, kun en kakkososaakaan omista. Mieli tekisi syöksyä jo tuon kolmannen osan pariin. :D

      Minun onkin muuten pitänyt tulla ilmoittautumaan blogisi sarjishaasteeseen! Sen verran on sarjakuvia tullut luettua viime aikoina, että enköhän niiden pariin päädy ensi vuonnakin. :)

      Poista
  3. Kuvitetun Potter-sarjan kolmas osa houkuttelee minua kovasti. Jo kansikuvakin on niin näyttävä..! Itse annoin kirjalahjoja vain miehelleni, sillä hänen makunsa tunnen jo hyvin ja onnistuin valitsemaan kirjat, joita hän ei vielä ollut lukenut. Pakettiin päätyivät Martti Backmanin kirjoittama Vakoojat ja Diane Ducretin Diktaattorien naiset. Saas nähdä, miten tuo jälkimmäinen menee mutta ainakin se käsittelee politiikkaa ja historiaa, takuuvarmoja aiheita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä tuosta kansikuvasta! Vielä en ole sisältöä ehtinyt tutkimaan, mutta toivottavasti se on yhtä näyttävä.

      Kirjalahjojen ostaminen onkin varmasti helpointa silloin, kun on tiedossa lahjansaajan varmat mielenkiinnonkohteet. :) Toivottavasti myös Diktaattorien naiset vetoaa mieheesi!

      Poista
  4. MEGA AGES, DASH, CO, DUNCH, DUNCH, DUNCH, DUNCH
    Welcome to MEGA AGES! DUNCH, 광주 출장샵 DUNCH 김해 출장마사지 (formerly DUNCH, DUNCH) 광명 출장샵 is the sequel to the successful arcade 광명 출장안마 game from Sega Genesis. 문경 출장샵

    VastaaPoista