In the front bedroom, propped up amongst the books, is a colour photograph of three people, a woman and two men. They are tightly framed, their arms around one another, and the world beyond is out of focus, and the world on either side excluded. They look happy, they really do. Not just because they are smiling but because there is something in their eyes, an ease, a joy, something they share.
Brittiläisen Sarah Winmanin kolmas romaani, Tin Man, kertoo muutaman vaihtuvan näkökulman kautta vähitellen avartuvan tarinan rakkaudesta, ystävyydestä ja menetyksestä 1950-luvulta vuoteen 1996 saakka. Tilasin romaanin alkuvuodesta vähän sokkona ja juonesta mitään tietämättä, luottaen vain siihen, että Winmanin aiempien teosten tapaan pitäisin myös tästä. Ja niin kävi.
Ellis ja Michael tutustuvat nuorina poikina. He eivät oikein tunnu istuvan perheisiinsä ja ajan sääntöihin, mutta löytävät toisistaan liittolaisen, ystävän ja kenties jotain vielä tärkeämpää. Myöhemmin Ellis rakastuu Annieen, ja niin aiemmasta kaksikosta tulee erottamaton kolmikko. Ilmassa leijuu kuitenkin edelleen vuosia aiemmin tekemättä jätetty päätös, joka olisi saattanut viedä miesten elämän aivan toisille urille.
Tarinassa ihmisten elämänkaari on herkkä ja hauras, ja taustalla kuolemaa kylvää yhä voimistuva HIV-epidemia. Pienetkin inhimillisyyden osoitukset, toisten kanssa jaetut hetket ja niiden muistot muodostuvat yhä tärkeämmiksi. Muiden vaikutus omaan elämään on myös muulla tavoin merkittävä: Michael esimerkiksi inspiroituu aikakautensa vahvoista ja rajoja venyttävistä naisista, ja Ellisin äidin voittamasta auringonkukkataulusta tulee toistuva elementti, joka lopulta innostaa Michaelin tietynlaiselle oman elämänsä pyhiinvaellukselle.
Tin Man on lyhyehkö teos, alle 200 sivua, mutta siitä huolimatta jotenkin vaativa. Kertomus tuntuu oikein odottavan hidasta lukemista, kohtauksiin pysähtymistä ja niiden harrasta tunnustelemista. Sen tunnustelemista, miltä itsestä tuntuu niitä lukiessa. Näin lukemisen jälkeen on sellainen olo, etten osaa kunnolla kertoa, mitä teoksessa tapahtuu, sillä näennäisesti siinä tapahtuu varsin vähän. Osaan kuitenkin kertoa, että lukeminen tuntui suruna, joka jäi möykkynä rintaan kiinni.
Tässä on kaunis ja haikea tarina, jonka kerronta luo yksityiskohtaisia ja maalauksellisia kuvia ympäristöstä. Tässä on tarina, jonka ihmiskohtalot jäävät mietityttämään useiksi päiviksi lukemisen jälkeen.
Teoksesta myös täällä: Laura nostaa blogissaan esiin sen, että Winman on lähtenyt uusimmassa romaanissaan aiempaa realistisemmalle linjalle.
Helmet-haaste: 38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo.
Sarah Winman: Tin Man
Tinder Press, 2017
197s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti