Sivut

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Adam Silvera: They Both Die at the End



Adam Silveran nuortenkirja They Both Die at the End kertoo Mateosta ja Rufuksesta, joista kumpikin vastaanottaa eräänä yönä puhelun, jossa heidän kerrotaan kuolevan seuraavien 24 tunnin sisällä. Todellisuudessa, jossa nämä 17- ja 18-vuotiaat pojat elävät, on Death-Cast -niminen palvelu, joka päivittäin välittää tiedon jokaiselle kuolevalle ihmiselle. Kukaan ei tiedä, mistä tiedot kuolemista tulevat, mutta ne ovat aina pitäneet paikkansa. Tiedon avulla kuolevan on mahdollista viettää viimeinen päivänsä tehden jotain merkityksellistä.

Kuolevien (eli Deckersien), jotka ovat yksinäisiä, on mahdollista ottaa yhteyttä toisiin samana päivänä kuoleviin Last Friend -sovelluksen kautta. Näin kuolevat voivat saada toisista seuraa, ehkä ystävänkin, vaikealla hetkellä. Myös Mateo ja Rufus kohtaavat sovelluksen kautta. Kirja kertoo siitä, miten pojat vähitellen ystävystyvät ja oppivat lyhyen ajan sisällä ilmaisemaan itseään paremmin kuin koskaan aiemmin elämänsä aikana.

Lähtökohtana kirjan idea on äärimmäisen mielenkiintoinen. Maailma, jossa on palvelu, joka kertoo tarkan päivän, jolloin kuolet, ja palvelu, jonka avulla voit löytää ystävän viimeisenä päivänäsi. On lisäksi muita palveluita, kuten matkailuun keskittyviä, jota varmistavat sen, että viimeinen päiväsi on mahdollisimman ikimuistoinen.

Tarina herättää kuitenkin kysymyksen siitä, olisivatko tällaiset palvelut oikeasti haluttuja (jos siis olisivat mahdollisia). Eikö tieto siitä, että tulee kuolemaan seuraavan vuorokauden kuluessa, saisi ihmisen vain panikoimaan ja ahdistumaan niin, ettei sellaisessa tilassa olisi mahdollista tehdä mitään kovin merkittävää? Eihän sitä uskaltaisi tehdä mitään tai mennä mihinkään, kun jokainen asia voisi koitua kohtaloksi. Pojat pohtivat tarinassa täysin samoja asioita, mutta pääsevät niiden yli varsin nopeasti. Heillä on kuitenkin meidän todellisuuteemme verrattuna se etu, että heille nämä palvelut eivät ole enää uusi asia, vaan heillä on ollut jollain tasolla aikaa totutella siihen, että soitto joskus osuu heidän kohdalleen.

Pidin paljon kirjan kerrontatavasta. Siitä, miten luvut alkavat kuvauksella jostain hahmosta ja siitä, onko tämä saanut soiton Death-Castilta, ja tuleeko hahmo siis kuolemaan seuraavien tuntien kuluessa. Toisaalta osa hahmoista mainitaan vähän turhaan, niin ohut on heidän linkityksensä päähenkilöihin. Olin myös pettynyt laimeahkoon lopetukseen, etenkin kun sitä oltiin rakennettu tiiviisti koko tarinan ajan.

Lukukokemus oli ihan viihdyttävä, osin koskettavakin, mutta kirja ei tule jäämään mieleeni muuten kuin persoonallisen ideansa vuoksi. Aihe on surullinen ja synkkä, mutta sen käsittelytapa on kevyt, nuortenkirjaan sopiva. Tarinassa keskitytään synkkien asioiden tarkan ja syvällisen puimisen sijaan hauskanpitoon, ystävystymiseen ja todellisen minän paljastamiseen. Kyseessä on 24 tunnin sisällä tapahtuva kasvukertomus, joka ei kuitenkaan erotu tarpeeksi massasta.  

Helmet-haaste: 6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa. Luin teoksen e-kirjana, ja tarina on julkaistu myös painettuna kirjana sekä äänikirjana.

Adam Silvera: They Both Die at the End
Simon & Schuster, 2017
384s.

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Vuosi 2018: lukuhaasteet ja -haaveet



Kuten edellisessä postauksessa kirjoitin, en tänä vuonna lähde haastamaan itseäni lukemaan taas 100 kirjaa. Siinä mielessä otan siis lukemisen kanssa rennommin. Moniin muihin lukuhaasteisiin tekisi sen sijaan mieli ilmoittautua mukaan, vaikka tiedänkin, että tarpeeksi monia haasteita haaliessa aina jokin jää vuoden kuluessa kesken. Tässä ovat kuitenkin nyt ne kolme haastetta, jotka uskon tulevani (ainakin osaksi) suorittamaan tänä vuonna:
 
Sarjakuvahaaste: Hurja Hassu Lukija -blogin Jassu lanseerasi tälle vuodelle sarjakuvahaasteen, ja koska itsekin innostuin lukemaan sarjakuvia paljon viime vuoden aikana, ajattelin haasteen auttavan jatkamaan samaa perinnettä myös tälle vuodelle. Sarjakuvista kirjoittaminen on oma haasteensa (esimerkiksi kuvituksen kommentointi ei ole lainkaan vahvuuteni), mutta kenties tämän myötä tulen tuomaan sarjakuvia useammin blogiin saakka. Varsinaista määrätavoitetta en itselleni aseta, mutta kyllä nyt vähintään yksi tai kaksi sarjakuvaa täytyy saada blogattua! Täältä on mahdollista löytää blogini pienilukuinen sarjakuva-arkisto ja kenties saada inspiraatiota haasteeseen.

Helmet-haaste: Yritin osallistua Helmet-haasteeseen ensimmäisen kerran pari vuotta sitten, mutta sain silloin luettua haasteeseen ehkä yhden kirjan (koko vuosi oli muutenkin lukemisen ja bloggaamisen suhteen kaamea). Tällä kertaa luotan kuitenkin siihen, että haaste tulee sujumaan paremmin! Uusi 50 kohdan lista näyttää kiinnostavalta, etenkin kohta 28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä, saa heti pohtimaan, mikä kirja kohtaan olisi mahdollista valita.

Goodreads-haaste: Höllensin myös Goodreadsiin asettamaani tavoitetta vuoden luetuista ja laskin määrän 100 kirjasta kolmeenkymmeneen. Voihan olla, että luku tulee tuskitta täyteen, mutta ainakaan ei sitten tarvitse hoppuilla kirjojen lukumäärän kanssa.

Minulla on tällä hetkellä paljon haaveita siitä, mitä tiettyjä kirjoja haluaisin lukea. Päädyin välipäivinä tekemään Adlibrikseen viiden kirjan tilauksen, ja näistä kirjoista olen ehtinyt lukemaan reilut 100 sivua Pajtim Statovcin romaanista Kissani Jugoslavia. Kun muistelen viime vuoden romaanikatoa luettujen kirjojen listallani, olen nyt niin innoissani, sillä tämä kirja on aivan loistava! Jes!

Keväällä ilmestyy lisäksi paljon uutta käännöskirjallisuutta, jota hamuilen lukulistalleni. Eniten näistä uutuuksista taitavat kiinnostaa Gail Honeymanin Eleanorille kuuluu ihan hyvää (hömppää tärkeästä ja painavasta aiheesta), Andy Weirin Artemis (Weirin edellinen oli niin hyvä!) ja  Ayòbámi Adébáyòn Älä mene pois (perheongelmia Nigerian poliittisten kuohuntojen keskellä). Toivottavasti ehtisin ainakin nämä kolme uutuutta lukea kevään aikana.

Mitä kirjoja te aiotte lukea tämän vuoden aikana?

maanantai 1. tammikuuta 2018

100 kirjaa vuoden aikana: jälkitunnelmat & parhaat lukukokemukset



Hyvää uutta vuotta 2018! Tänään on hyvä aika katsoa taaksepäin edelliseen vuoteen ja sen kirjasaldoon. Luin vuonna 2017 yhteensä 101 kirjaa. Kaikki lähti siitä, kun joulukuussa 2016 pohdin, kykenisinkö osallistumaan Seinäjoen kaupunginkirjaston haasteeseen lukea 100 kirjaa seuraavan vuoden marraskuun loppuun mennessä. Haaste lähti hyvin liikkeelle, ja jossain vaiheessa vuotta 2017 ajattelin, että samainen luku olisi kiva saada täyteen myös kokonaisen kalenterivuoden aikana. Kummatkin haasteet tulivat lopulta valmiiksi, mutta tässä postauksessa kirjoitan lähinnä kalenterivuoden aikana lukemistani kirjoista.

Haastetta Twitterissä pohtiessani sain vinkiksi, että kannattaa lukea lyhyitä kirjoja. Niin minä sitten tein. Vuoden 2017 luetuissa kirjoissa korostuukin ehkä laatua enemmän kirjojen pituus ja määrä. Tämä on asia, joka harmittaa minua hieman. En lukenut vuoden aikana kovin paksuja teoksia, enkä siten uppoutunut yhteen tarinaan pidemmäksi aikaa. Jäin jopa kaipaamaan ns. lukuromaaneja, jotka olisivat temmanneet mukaansa ja pitäneet matkassaan useita päiviä.

Ajattelin nostaa esiin niitä teoksia, jotka jäivät mieleeni näiden 101 luetun kirjan joukosta. Olen valinnut parhaan teoksen jokaiselta vuoden kuukaudelta, mihin sain innoituksen Instagramissa kirjanystävien joukossa kiertäneestä samanlaisesta haasteesta.


TAMMIKUU: Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina
Rämö kuvaa teoksessaan omakohtaisia kokemuksiaan Islantiin muuttamisesta. Luultavasti vuoden vaikuttavin ja ainakin voimakkaimman matkakuumeen herättänein teos. • Vinkki: muita vuoden matkakuumeen aiheuttajia olivat Peter Maylen Provenceen sijoittuvat teokset.
Amerikkalaisen Hanffin ja englantilaisen antikvariaatin henkilökunnan välisestä kirjeenvaihdosta koostuva teos, jonka luin nyt toiseen kertaan. Edelleen yhtä ihastuttava teos rakkaudesta lukemiseen ja kirjoihin. Tätä tulen vuodesta toiseen suosittelemaan kaikille kirjanystäville! • Vinkki: Luin vuoden aikana myös teoksen "jatko-osan", jossa Hanff pääsee vuosien haaveilun jälkeen viimein vierailemaan antikvariaatissa.

MAALISKUU: Juuli Niemi: Pitkästä ilosta: runotarina
Kotimaista nykyrunoutta. Juuli Niemen runokokoelmasta ei ole jäänyt voimakkaita mielikuvia näin jälkeenpäin, mutta muistan itse lukuhetken tuoneen tarvittavan hengähdyksen arjesta.

HUHTIKUU: Seita Vuorela: Karikko
Nuortenkirja, jossa kesäiset seikkailut yhdistyvät surun käsittelyyn. Tarina sisältää yhden yllättävimmistä ja koskettavimmista juonenkäänteistä, jonka olen lukenut.

TOUKOKUU: Tove Jansson: Taikatalvi
Taikatalven kuuntelin alkuvuodesta ensin äänikirjana ja luin pari kuukautta myöhemmin uudestaan fyysisenä kirjana. Lempimuumikirjani, jossa kiehtovat niin talvinen, vähitellen heräilevä miljöö, kuin salaperäinen esi-isä.
Sarah Watersin Yövartiossa minua kiehtoi erityisesti tarkka ajankuvaus. Teos kuvaa toisen maailmansodan aikaa käänteisessä järjestyksessä: ensin Waters kirjoittaa ajasta sodan päättymisen jälkeen, teoksen lopussa ollaan sodan alkutaipaleella.

HEINÄKUU:
Juuli Niemi: Yömatkat
Tämä Niemen runokokoelma on jäänyt mieleen paremmin kuin maaliskuussa lukemani. Unissa tapahtuvia matkoja käsittelevä teos on yksi hienoimmista lukemistani runokokoelmista. • Vinkki: Niemen runojen lisäksi luin vuoden aikana paljon Harry Salmenniemen runoja, joista voisin nostaa esiin kokoelman Texas, Sakset.

Goottilaista kirjallisuusperinnettä lapsille sopivin juonenkääntein. Ihastuin teoksen runsaaseen intertekstuaalisuuteen ja Riddellin luomiin hupsuihin hahmoihin ja taidokkaisiin kuvituksiin.

Kipeä ja herättelevä teos siitä, miltä elämä näyttää vaimon silmin sen jälkeen, kun aviomies kertoo aina halunneensa olla nainen. Suosittelen Ahavan teoksia jo hänen kauniin kirjoitustyylinsä vuoksi.
Carrollin sarjakuvakokoelma sisältää viisi 1800-1900-luvuille sijoittuvaa kauhutarinaa, jotka ahdistavat ja saavat kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Tarinoiden kanssa rinta rinnan kulkee voimakkaasti väritetty ja yksityiskohtainen kuvitus.

MARRASKUU: Vera Brosgol: Anya's Ghost
Teini-ikäinen Anya tippuu epähuomiossa tyhjään kaivoon ja kohtaa kummituksen, josta saa uuden ystävän. Sarjakuva käsittelee nuorten arkea juhlineen, ihastuksineen ja ystävyyssuhteineen, mutta niiden lisäksi myös yksinäisyyttä ja joukkoon kuulumisen vaikeutta, sekä tietenkin kummituksen arvoitusta. Sarjakuvateos on oletettua karmivampi kokonaisuus.

JOULUKUU: Sarah Andersen: Big Mushy Happy Lump
Sarah Andersenin sarjakuvat ovat varmasti parasta tällä hetkellä. Pidän siitä, miten sarjakuvat käsittelevät niin keveitä kuin raskaampiakin arkipäivän asioita huumorin avulla. Huumori antaa ongelmien käsittelylle helposti lähestyttävän näkökulman. • Vinkki: Luin vuoden aikana myös Andersenin ensimmäisen sarjakuvakokoelman, Aikuisuus on myytti.


Kun aluksi lähdin pohtimaan vuoden aikana lukemiani kirjoja, ensivaikutelmana olivat ohimenevät, eivätkä kovin mieleenpainuneet lukukokemukset. Ajattelin, että vaikka olin lukenut viiden tähden kirjoja, ei vastaan ollut tullut kirjaa, joka olisi saanut aikaan kunnon vau-efektin. Kuitenkin nyt yllä olevaa listaa koostaessani huomasin, että onhan niitä mainioita lukukokemuksia ollut vaikka kuinka paljon. Tällä kertaa ne vain keskittyivät pääasiassa sellaiseen kirjallisuuteen, joka on itselläni aiemmin jäänyt romaanien varjoon.

Luin tosiaan vuoden aikana mahdollisimman lyhyitä ja nopeita teoksia. Tämä tarkoitti siirtymistä perinteisistä romaaneista useimmiten lastenkirjoihin, runoihin ja sarjakuviin, mikä korostui etenkin loppuvuoden lukemisissa. Tämä on ollut mielestäni positiivinen asia. En ole nimittäin aiemmin minään muuna vuotena lukenut yhtä paljon runoja ja sarjakuvia kuin vuonna 2017.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen siihen, että haastoin itseni ja sain luettua vuoden aikana tällaisen määrän kirjoja. En kuitenkaan usko, että lähtisin enää uudelleen samanlaiseen haasteeseen mukaan. En voi väittää, että kaikki aikani olisi kulunut nenä kiinni kirjassa, mutta pakostakin suuren määrän lukemisen kanssa takaraivossa oli usein ajatus siitä, että piti lukea nopeasti (ja näin ehkä vähän huolimattomastikin), ettei vain jäisi haasteessa jälkeen. Haluan jatkossa panostaa taas määrän sijaan lukukokemuksen laatuun, eli lukea vähemmän teoksia ajatuksella.

Kaikkia haasteita en kuitenkaan aio hylätä, vaikka 100 kirjaa en tämän vuoden aikana tietoisesti tavoittelekaan. Seuraavassa postauksessa aion kertoa enemmän siitä, millaisia lukuhaaveita minulla on tälle vuodelle.

maanantai 25. joulukuuta 2017

Kirjaisat joululahjat



Viime päivinä olen viettänyt aikaa perheen kanssa, nähnyt ystäviä, katsonut jouluisia animaatioita, lukenut kirjoja ja avannut lahjoja. Olen myös perinteiden mukaisesti syönyt aivan liikaa suklaata, jonka vuoksi vietän luultavasti tulevat viikot löysissä yöpuvun housuissa, sillä muut vaatteet eivät enää mahdu päälle. Edelliseen joulufiilistä käsitelleeseen postaukseen viitaten voisin siis sanoa, että jouluisissa tunnelmissa olen loppujen lopuksi ollut.

Saamistani joululahjoista haluaisin nostaa esiin tietysti kirjat, joita tänä vuonna on neljä kappaletta. J. K. Rowlingin Harry Potter and the Prisoner of Azkaban on ehdoton suosikkiosani sarjasta, enkä malttaisi odottaa, että pääsen lukemaan tämän kuvitetun version siitä. Mieluisat kirjamuistoni liittyvät erityisesti Lupinin opettamiin Pimeyden voimilta suojautumisen tunteihin ja mörköön, jota vastaan oppilaat harjoittelevat loitsujaan. Minulla on kuvitettuna versiona myös sarjan ensimmäinen osa (jota en tosin vielä ole lukenut), mutta pohdin, hankkisinko itselleni myös muut kuvitetut osat. Oletteko te muut lukeneet jo näitä Jim Kayn kuvittamia Pottereita? Mitä olette tykänneet?

Toiseksi sain Pasi Ilmari Jääskeläisen uusimman romaanin Väärän kissan päivä, joka on ollut paljon esillä Twitterissä. Kovin selkeää kuvaa romaanin juonesta minulla ei vielä ole, mutta ilmeisesti siihen liittyvät kissat, muistisairaus ja jokin mysteeri. Takaliepeessä teosta on verrattu Twin Peaksiin, yhteen lempisarjaani, joten tämä teos ei voi olla kovin huono.


Sarjakuvapuolta lahjoistani edustavat Sarah Andersenin Big Mushy Happy Lump ja Kris Keräsen Ahistunu Pupu 2. Kokoelmat kiertelevät osin yllättävän samankaltaisten aiheiden parissa: millaisina tiloina esimerkiksi ahdistus ja masennus näyttäytyvät. Andersenin toinen kokoelma jatkaa valloittavan ja hersyvän hauskan Aikuisuus on myytti -sarjakuvan viitoittamalla tiellä ja nousee jopa edellisen osan ylitse. Edelliseen osaan verrattuna Big Mushy Happy Lump -sarjakuvakokoelmassa on kuitenkin se ero, että mukana on kuvien lisäksi Andersenin lyhyenpuoleisia esseitä. Tämä tekee teoksesta omasta mielestäni edellistä henkilökohtaisemman tuntuisen, mikä ei kuitenkaan ole negatiivinen asia. Andersenin kevyen ilmavaan tyyliin verrattuna Ahistunu Pupu 2 on puolestaan astetta raskaampaa luettavaa, ja huumorikin kuivempaa.

Olisin halunnut lahjoa myös kaikkia läheisiäni kirjaisilla joululahjoilla, mutta kuten muinakin vuosina, ostopäätös tyssäsi joko siihen, että tiedän, ettei läheiseni tykkää lukea, tai siihen, etten tiedä, mitä kirjoja he ovat jo lukeneet. Tänä vuonna päädyin kuitenkin peloistani huolimatta ostamaan dekkareista pitävälle isälleni Terry Hayesin järkälemäisen Vaeltaja-romaanin ja ilokseni isäni vaikutti valinnasta pitävän, eikä ollut kyseistä kirjaa vielä lukenut.

Miten teidän joulunne on sujunut? Oletteko saaneet tai antaneet kirjoja lahjaksi?

tiistai 12. joulukuuta 2017

Kirjabloggaajien joulukalenteri, 12. luukku


Kuva: Niina T. / Yöpöydän kirjat

Joulu on itselleni rauhallista aikaa. Sitä edeltävät viikot menevät kuitenkin usein kiirehtimiseksi ja stressaamiseksi. Ei nimittäin paljon naurata, kun seitsemän kurssin deadlinet ajoittuvat kaikki melkein samalle viikolle, eikä joululahjoistakaan ole tietoa.

Etenkin kiireen keskellä joulun tunnelmaan pääseminen on tuntunut vuosi vuodelta vähän vaikeammalta. Usein tunnelma tuntuu olevan täydellisimmillään silloin, kun itse juhla alkaa olla ohi. Tämän vuoksi päätin kirjoittaa kirjabloggaajien joulukalenterin 12. päivän luukkuun siitä, millä keinoin pääsen tai ainakin yritän päästä kiinni jouluiseen tunnelmaan. Hieman samankaltaisissa tunnelmissa ollaan oltu esimerkiksi Kirjasähkökäyrä-blogissa.

  Joulumarkkinat ja muu jouluaiheinen ohjelma
Tuntuu, ettei Turussa ainakaan tarvitse tänä vuonna kärsiä puutetta jouluaiheisesta ohjelmasta. En muista, onko muina vuosina ollut yhtä paljon tapahtumia, mutta tänä joulukuuna täältä löytyy monenlaisia joulumarkkinoita, joulukahviloita ja joulupuoteja. Tuomiokirkon edustalle on tutusti pystytetty suuri joulukuusi ja muutamia Aurajoen ylittäviä siltoja koristavat teemaan sopivasti pikkukuuset valoineen ja taustalla soivine musiikkeineen.

Tuomiokirkon kuusta olenkin ehtinyt jo käydä ihailemassa, samoin noita jouluaiheisia siltoja. Yläpuolella vasemmalla olevassa kuvassa on Kauppatorin kauniita valokoristeita, joita ihailin samalla, kun join torille pystytetyssä tuvassa glögiä ja söin piparkakkua. Tupa näytti olevan täynnä muitakin joulumielenetsijöitä, jotka pakenivat sateista ilmaa tuvan lämpöön. Ensi viikonloppuna on vielä tiedossa ainakin Uuden Muotoilun Joulumarket Logomossa ja Kirjan Talon pop up -kirjakaupassakin huvittaisi ehtiä käymään.

Turussa asuvien kannattaa muuten myös käydä osallistumassa 17.12 saakka kaupunginkirjaston Kirjoita joulukortti tuntemattomalle -tapahtumaan. Tarkoituksena on siis joko ostaa tai askarrella itse joulukortti ja viedä se kirjaston vastaanottoaulassa sijaitsevaan keräyslaatikkoon, josta kortti sitten toimitetaan eteenpäin Turun seudun vanhuskeskuksiin niiden asukkaita ilahduttamaan. Vähällä vaivalla saa iloista mieltä toivottavasti sekä kortin lähettäjälle että saajalle. Osallistuin itse ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja aion kyllä osallistua seuraavinakin vuosina, jos tapahtumaa vain järjestetään.

  Asusteet ja koristeet

En ole ikinä oikein innostunut koristelemaan kotia kunnolla joulua varten, sillä harvoin vietän aatonaikaa täällä. Sen verran joulua on kuitenkin pakko tuoda kotiin, että olen ripustanut ikkunaan joulutähden ja istuttanut eteisen pöydälle pienen joulupukkikoristeen. Asusteista parhaiten joulutunnelmaa tuovat sympaattiset tonttuvillasukat, jotka sain viime jouluna lahjaksi.


  Leipominen ja syöminen


Ruoka! Syöminen! Se on mielestäni yksi parhaimmista asioista joulussa. Olen perso etenkin kaikille makeille herkuille, kuten erilaisille suklaille, piparitaikinalle ja joulutortuille. Tänä vuonna torttujen täytteenä onkin ilmeisesti käytetty mitä ihmeellisempiä asioita suklaapaloista vuohenjuustoon ja Vihreä kuula -karkkeihin. Vihreitä kuulia kokeilin myös itse ja niitä voin kuulkaas suositella lämmöllä! Olivat oikein maukkaita torttujen täytteenä. Myös glögin juonnin olen aloittanut tänä vuonna ajoissa, heti kun tuttuja tölkkejä vain pystyi taas bongailemaan kauppojen hyllyiltä.


  Kirjat ja lukeminen


Ei blogipostausta ilman kirjoja. Luen jouluisin paljon, mutta melko harvoin jouluteemaan sopivia tarinoita. Mieleeni ovat kuitenkin jääneet lapsuudesta erityisesti sekä Marjatta Kurenniemen Onnelin ja Annelin talven että J. K. Rowlingin Harry Potterin ja Viisasten kiven joulukohtaukset. Onneli ja Anneli viettävät joulunaikaa vastikään tapaamansa pikkuruisen Vaaksanheimon perheen kanssa, Harry puolestaan nauttii Tylypahkassa lomasta ilman kamalia sukulaisiaan. Etenkin Tylypahkassa olisin itsekin viettänyt mielelläni joulua ja syönyt suklaasammakoita Harryn ja Ronin seurassa.


  Lahjojen ostaminen ja paketoiminen

Vuotuisesta lahjastressistä huolimatta nautin joululahjojen ostamisesta muille, etenkin silloin, jos olen omasta mielestäni keksinyt täydellisen lahjan. Tänä vuonna olen aloittanut lahjojen ostamisen varsin aikaisin, sillä hankin ensimmäiset lahjat jo lokakuussa Turun Ruoka- ja Viinimessuilta. Muidenkin lahjojen kohdalla ideointi on valmiina, mutta niiden hankkiminen uupuu vielä.

Mitä lahjojen paketointiin tulee, olen siinä aika kömpelö. Tästä huolimatta odotan innolla sitä, että kokoonnumme jouluviikolla yhteen ystävien kanssa ja paketoimme yhdessä lahjoja ja juomme glögiä. Eiköhän joulufiilis viimeistään silloin iske kunnolla päälle.


  Musiikki

Aattoina vanhempieni luona ovat aina soineet perinteiset joulukappaleet ja ilman niitä olisikin vaikea kuvitella viettävänsä joulua. Sen sijaan kotona kuuntelen harvoin joulumusiikkia. Viime vuosina olen kuitenkin löytänyt She & Him -duon ja heidän versionsa klassisista joulukappaleista. Tässä postauksen loppuun yksi kappale joulutunnelmaa tuomaan:



Toivottavasti tämän postauksen myötä saitte jonkinlaisen kuvan siitä, miten valmistaudun joulun tuloon. Ja mikä tärkeintä, toivottavasti teille itsellennekin heräsi nyt pienoinen joulufiilis, ellei sellaista vielä aiemmin ollut.


Oikein hyvää joulunodotusta kaikille! Muistakaahan seurata myös muiden kirjabloggaajien jouluaiheisia postauksia. Eilen joulukalenterin luukku avautui Tuulevin lukublogissa ja huomenna on Kirsin Book Clubin vuoro.

lauantai 9. joulukuuta 2017

Zinaida Lindén: Rakkaus kolmeen appelsiiniin


Kiinnitin katseeni Zinaida Lindénin teokseen Rakkaus kolmeen appelsiiniin jo Turun kirjamessuilla. Minulla on erityinen mieltymys juuri oransseihin kansikuviin: ne näyttävät samalla kertaa lämpimiltä ja raikkailta ja kiinnittävät helposti huomion vähemmän värikkäiden kansien keskeltä. En ostanut teosta vielä messuilta, sillä en tiennyt sen sisällöstä mitään, mutta lainasin kirjan myöhemmin kirjastosta.

Lindénin teos on kahdeksan novellin kokoelma. Yhdistävänä tekijänä novellien välillä toimii lähes poikkeuksetta uuteen maahan muutto tai matkustaminen. Esimerkiksi novellissa Elämä on paikallista päähenkilö on muuttanut miehen perässä Venäjältä Suomeen ja koittaa nyt eron jälkeen löytää maasta omaa paikkaansa. Lindén kuvaa henkilöiden sopeutumista uuteen kotimaahansa ja sitä, miten uusi ja vanha kulttuuri elävät ja hengittävät rinnakkain ja jopa sulautuvat toisiinsa.

Novellikokoelman parhaimmistoa on tarina Valenciana. Filippiiniläis-suomalainen perhe matkustaa Japaniin äidin sisaria tapaamaan. Kun Islannissa purkautuu tulivuori ja lentoliikenne pysähtyy, matkasta tuleekin äkkiä aiottua pidempi. Novelli kertoo muun muassa siitä, miten eri kulttuureista tulevat ihmiset kohtaavat vailla yhteistä kieltä, mutta ymmärtävät toisiaan, kunhan löytävät yhteisen kiinnostuksen kohteen.

Mielenkiintoinen yksityiskohta teoksessa on mielestäni se, että kokoelman nimi on vaihtunut käännösprosessin aikana ja näin painoarvoa annetaan eri novelleille eri kielillä. Alkuperäisen ruotsinkielisen kirjan nimi on Valenciana, mutta suomeksi teos on Rakkaus kolmeen appelsiiniin. Nimikkonovellissa Rakkaus kolmeen appelsiiniin nuori nainen kamppailee masennuksen kanssa Venäjällä. Tarinassa kolmella appelsiinilla ja niitä koskevalla näytelmällä on suuri merkitys naisen elämässä ja hänen parantumisessaan.

Novellien aiheet ovat mielenkiintoisia ja avaavat ikkunan uusiin maihin muuttaneiden ihmisten elämiin. Kuitenkin itselleni kokoelma jäi jotenkin vieraaksi. Vaikka ymmärsin henkilöiden tunteita ja ajatuksia, en kyennyt samaistumaan niihin. Pohdin, voisiko se johtua osaksi siitä, että olen itse niin yhden maan asukas: en ole matkustellut pidempiä aikoja tai ollut edes vaihdossa (ellei viikkoa lukiossa lasketa). Koen, että teos tulee varmasti lähemmäksi niitä, jotka ovat jättäneet kotimaansa pidemmäksi aikaa tai lopullisesti taakseen ja muuttaneet uuden kulttuurin pariin.

Lindénin novellikokoelma on realistinen, ajankohtainen ja aikansa näköinen teos. Se nostaa esille niin maahanmuuton hyviä puolia kuin ongelmakohtiakin. Kokoelma sisältää tärkeitä aiheita, joista tulisi kirjoittaa, ja joista en ainakaan itse ole hirveästi aikaisemmin lukenut. Omalla kohdallani teos jäi kuitenkin etäiseksi.

Zinaida Lindén: Rakkaus kolmeen appelsiiniin (Valenciana, 2016)
Suomentanut: Jaana Nikula
Into, 2017
210s.