Sivut

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Kesken jäi: Rainbow Rowellin Landline


Rainbow Rowellin voisi ajatella olevan yksi luottokirjailijoistani. Ainakin hän on kirjoittanut omasta mielestäni taidokkaita ja samaistuttavia nuortenkirjoja. Ne ovat olleet kekseliäitä fantasiaseikkailuja (Carry On), ajankohtaisia aiheiltaan (Fangirl) ja kipeän suloisia (Eleanor & Park). Tällä kertaa halusin poikkeuksellisesti kirjoittaa vähän vähemmän onnistuneesta lukukokemuksesta.

Hieman 30 Rock -sitcomia muistuttava Landline kertoo aviokriisistä ja komediasarjan tekemisestä. Georgie ja hänen  käsikirjoittajakollegansa ovat lähellä luomansa tv-sarjan menestystä, eikä Georgiella ole pitkiin aikoihin ollut tarpeeksi aikaa perheelleen. Ainakaan miehensä Nealin mielestä. Vaikka päähahmot ovat neljänkympin tienoilla, mukana on Rowellille tutusti paluuta myös nuoruuden aikoihin. Kaiken keskiössä on taianomainen keltainen lankapuhelin, jonka Georgie löytää äitinsä luota.

Rowellin teoksissa on paljon yhtymäkohtia. Hän kirjoittaa usein nuoruuden ja kasvamisen kipukohdista ja yhdistää ne populaarikulttuuriin, kuten tässä tv-sarjoihin ja sarjakuviin. Tuttu tyyli ei kuitenkaan pelasta, kun tarinasta puuttuu terä. Kaavamainen "päivät toimistolla, illat puhelimessa" -juonikuvio puuduttaa, loppuratkaisu vaikuttaa alusta saakka yllätyksettömältä (voin toki olla väärässä, enhän ikinä päässyt loppuun), eikä mikään pidä jännitteitä yllä. Hahmot ovat valjuja ja heidän vitsinsä pitkäveteisiä.

Jätän kirjat nykyisin aika helposti kesken. Tapaan lukea ensimmäisen luvun ja se on sitten siinä, ellei kirjassa ole mitään kiinnostusta herättävää. En siis oikein käsitä, miten sain luettua tätä puoleen väliin saakka. Jouduin kyllä pitämään itselleni preppauspuheita lukemisen edistämiseksi, mutta aikani tätä tehtyäni tulin järkiini. Eivät kaikki hyviä, jopa loistavia, romaaneja kirjoittaneen kirjailijan teokset ole välttämättä yhtä onnistuneita - eikä niitä tarvitse kituuttaa loppuun asti.

Tästä takaiskusta huolimatta suosittelen kolmea ensimmäisenä mainitsemaani nuortenkirjaa edelleen hyvin lämpimästi.

Rainbow Rowell: Landline
St. Martin's Press, 2014
310s.

maanantai 9. lokakuuta 2017

Kirjamessutunnelmia viikonlopulta



Odotetut Turun Kirjamessut alkoivat perjantaina 6.10, ja itse saavuin paikalle hieman ennen kahtatoista aamupäivällä. Heti ensimmäisenä kiirehdin Fiore-lavalle kuuntelemaan keskustelua lasten- ja nuortenkirjojen sateenkaariteemoista. Keskustelemassa olivat kirjailijat Tittamari Marttinen & Siri Kolu, tutkija Heta Mulari, Tämän kylän homopoika -blogista tuttu Eino Nurmisto, sekä haastattelijana toiminut Sari Miettinen, Suomen Queer-tutkimuksen seuran puheenjohtaja. Keskustelu oli avartavaa. Mieleeni jäivät erityisesti se, että sateenkaariteemoista kirjoittaminen ei ole ainoastaan kirjan mahdollinen aihe, vaan sen avulla nostetaan esiin ihmisyyden eri kirjoja. Myös samaistuminen koettiin tärkeänä: sen tunteen antaminen nuorille lukijoille, etteivät he ole yksin.

Keskustelun jälkeen tarkastelin messujen kirjatarjontaa. Päivän ainoa täysihintainen ostos oli Saara Henrikssonin uutuusromaani Syyskuun jumalat, jonka ostamista olin etukäteen pohtinutkin. Loput neljä teosta olivat aktikvariaattien puolelta. Ostin Khaled Hosseinin Leijapojan, Riikka Pulkkisen Rajan, Agatha Christien Roger Ackroydin murhan, sekä Douglas Adamsin viisiosaisen Linnunrata-trilogian, joka minun on pitänyt iät ja ajat lukea. Saatoin vähän pelästyä, että mihin tässä vielä joudutaan seuraavien messupäivien aikana, jos ensimmäisenä päivänä ostossaldo on jo tällainen. Sain kuitenkin Twitterissä useita lohdutuksia tilanteen hyvyydestä, sekä tiedon, että joillakin kirjasaalis oli vielä suurempi!

Ohimennen kirjaostoksia tehdessä päädyin kuuntelemaan jälleen Fiore-lavalla käydyn keskustelun siitä, onko kiroilu sopivaa nuortenkirjoissa. Kirjailijat Ilkka Auer ja Mervi Heikkilä keskustelivat Haamu Kustannuksen Tiina Hautalan johdolla romaaneistaan ja nuortenkirjoissa esiintyvistä kirosanoista. Kiroilun suhteen tunnuttiin olevan positiivisella kannalla, kunhan sitä ei esiintyisi jokaisessa lauseessa ja kunhan se tulisi luonnostaan.


Lauantaina pidin välipäivän messuilusta ja tein oppimispäiväkirjaa (lue: leivoin omenapiirakan). Messuilu jatkui jälleen sunnuntaina, heti puoli yhdentoista jälkeen aamulla. 

Kun perjantaina vietin enemmän aikaa kirjoja katselemalla ja ostelemalla, sunnuntai kului kirjailijahaastatteluja ja -paneeleja kuunnellen, sekä messujen ruokapuolta koluten. Ensimmäiseksi kävimme kuuntelemassa Kallaksessa, kun Jani Saxell, Katja Kaukonen ja Saara Henriksson kertoivat itäiseen Eurooppaan sijoittuvista maagisista teoksistaan. Kaukonen kertoi ammentavansa tarinaansa historiasta, sillä sitä on hänen mielestään helpompi ymmärtää kuin nykyhetkeä. Saxell ja Henriksson tuntuivat olevan keskenään samaa mieltä siinä, että ajankohtaiset aiheet inspiroivat heidän kirjoittamistaan.

Itäisen Euroopan jälkeen vuorossa oli Saksa. Roman Schatz kertoi uudesta Asevelipuolet-teoksestaan, joka valottaa muun muassa sitä, miten eri tavoin suomalaiset ja saksalaiset näkevät toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat. Schatzin kertomista eroista mieleeni jäi etenkin se, että suomalainen jokamiehenoikeus on saksalaisille tuntematon asia.

Haastattelujen välissä oli aikaa tutustua ruokamessujen antiin. Pääsin maistamaan ensimmäistä kertaa elämässäni heinäsirkkaa! Rehellisesti sanottuna maku ei ollut lainkaan paha, mutta koostumus sen sijaan tuntui kammottavan rusahtelevalta. Tuntuu myös, että minulla on vielä näin seuraavana päivänäkin sirkanjalka kurkkua kutittelemassa.

Sunnuntain mielenkiintoisimmassa paneelissa kirjailijat Marko Hautala, Tiina Raevaara ja Hanna Morre keskustelivat siitä, mikä kauhukirjailijoita pelottaa. Hautala määritteli pelkonsa kohteeksi nimettömän ja häilyväisen kauhun. Toisin kuin Morrelle, Hautalalle ei esimerkiksi kauhuelokuvien katsominen tuota ongelmaa. Morre ja Raevaara olivat samaa mieltä, että pahinta kauhussa on odotus: se, että tietää jotain pahaa tapahtuvan pian. Raevaara lisäsi tähän, että pahinta hänelle itselleen on kauhuntunne itsessään: se hetki, kun alkaa pelkäämään. Keskustelu oli innokasta ja polveilevaa, jopa hieman kylmäävää! Olisin voinut kuunnella aiheesta lisää vaikka kuinka pitkään, ja keskustelun loputtua olikin pakko käydä ostamassa Marko Hautalan ja Brocin sarjakuvateos Varpaat. Myös Raevaaran ja Morren teoksia olisi tulevaisuudessa mielenkiintoista lukea, jos vain uskallusta löytyy.
 

Sunnuntain erikoisuutena oli Cosplay-päivä, ja ilahduttavan moni kävijä olikin pukeutunut sen mukaisesti. Me asua vailla olevatkin pääsimme kokeilemaan Bard & Jesterin pisteellä steampunk-henkisiä asusteita (kts. oikea yläkulma). Pukeutuminen huipentui Cosplay-kisaan messukeskuksen Auditoriossa. Kisan tuomareilla tuntui olevan ylitsepääsemättömiä vaikeuksia lopullisen voittajan päättämisessä, eikä ihme, upeita asuja oli paljon. Omia suosikkejani olivat muun muassa Iso Paha Susi, Harry Pottereista tuttu Sibylla Punurmio, sekä voittajaksi valikoitunut Venom.

Messuista tulen muistamaan pitkään juuri Cosplay-päivän, sirkansyönnin ja jo ennen messuja paljon huomiota Twitterissä saaneen klassikkokirjojen hauskan tiivistämisen. Muistan myös ystävällisen ja lämpimän tunnelman ja lukuisat kohtaamiset muiden kirjaystävien kanssa. Kokonaisuus oli niin hyvä, että edes se ei harmita paljon, etten koskaan päässyt salaperäiseen Tekstiretriittiin tai että kirjaostossaldoni jäi lopulta vaivaiseen kuuteen (perjantaiset pelot olivat siis aivan turhia, hah).

Suuri kiitos messujen järjestäjille!

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Sarjakuvavinkki: Sarah Andersenin Aikuisuus on myytti


Aikuisuus on myytti on yhdysvaltalaisen Sarah Andersenin osaksi omaelämäkerrallinen sarjakuva. Vaikka kansikuva ehkä vähän hämää, kyseessä ei ole lastenkirja, vaan parikymppisen nuoren naisen elämää kuvaava teos. Siihen kuuluu kumppani, kissoja ja kansikuvassakin näkyvä kani, joka toimii usein päähenkilön omantunnonäänenä (ja joka jää yhtä usein kuulematta).

Sarjakuvasta huokuu rakkaus eläimiin ja inho ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita kohtaan. Tarinoissa katsellaan mielellään Netflixiä, kääriydytään peittokasoihin ja syödään herkkuja. Niissä kuvataan mm. sitä, millaista on kuunnella listahittejä ja ymmärtää järkyttyneenä, että artisti on itseä nuorempi, ja tuntea siten olonsa vanhaksi (voitte vain kuvitella millainen mummo-olo minulla on nyt, kun sain selville, että tämä sarjakuvantekijä on minua kaksi vuotta nuorempi!!).

Tämä teos on helppolukuinen, hauska ja ihanan samaistuttava. Se kuvaa inhimillisesti elämään kuuluvia noloja ja vaivaannuttavia hetkiä. Se on ajankohtainen ja kantaaottava kuvatessaan niin sosiaalista mediaa kuin nuorten kokemia ulkonäköpaineita. Aiheet ovat arkisia: kuukautiset, rapistuneet kynsilakat (huom. katso kuva!) ja muiden ihmisten kohtaaminen.

Tämä sarjakuva on introverteille ja vaivaantuneille ihmisille. Kaikille, jotka joskus häpeävät tekemiään asioita ja miettivät niitä vielä vuosikymmenten päästä, ja kaikille, joista joskus tuntuu siltä, ettei elämänhallinta mene nyt ihan suunnitelmien mukaan. Otsikon mukaisesti tämä on kaikille niille, joille aikuisuus on edelleen myytti.


Sarah Andersen: Aikuisuus on myytti: "Sarah's Scribbles" -kokoelma (Adulthood Is A Myth: A "Sarah's Scribbles" Collection, 2016)
Suomentanut: Aura Nurmi
Sammakko, 2017
109s.

maanantai 2. lokakuuta 2017

Tärppejä Turun Kirjamessuille 2017



Ei enää kuin jokunen päivä Turun vuotuisiin Kirjamessuihin! Tänä vuonna pääteemana on mikäs muukaan kuin 100-vuotisjuhlaansa viettävä Suomemme. Olen itse käynyt messuilla vuodesta 2013 saakka, ja tämä vuosi on ensimmäinen bloggaajapassin kanssa.

Vielä en tiedä, minä päivinä olen tällä kertaa messuille menossa, mutta siitä huolimatta olen merkinnyt muistiin mielenkiintoisilta vaikuttavia ohjelmia jokaiselta kolmelta päivältä. Kaikkiin ohjelmiin tuskin ehdin (paikanpäällä suunnitelmat tuppaavat aina vähän muuttumaan), mutta yritys on kova! Omia messutunnelmiani voi seurata niin Twitteristä kuin Instagramista, linkit profiileihin löytyvät sivupalkista. Kirjamessujen viralliset hashtagit ovat puolestaan #kirjamessut ja #montaääntä.


PERJANTAI

12:00-12:40 (Fiore A-halli) Omaa itseä rakentamassa: sateenkaariteemat lasten- ja nuortenkirjallisuudessa
Tärkeä teema, jota käsittelevistä nuortenkirjoista itselleni tulevat ensimmäisenä mieleen Salla Simukan teokset. Kiinnostavaa tutustua aiheeseen nyt laajemminkin.
  
16:30-16:45 (Tekstiretriitti 1. krs) Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa
Tämä romaani tuli juuri luettua ja blogattua. Mielenkiintoista kuulla kirjailijan ajatuksia teoksesta livenä, muuten kun olen jättänyt puhetta herättäneet haastattelut vielä lukematta.
  
17:00-17:20 (Agricola A-halli) Murhamysteeri kirjallisuudenopiskelijoiden Lundissa
Murhamysteeri? Kirjallisuudenopiskelijat? Say no more! Mattias Edvardsson kertoo teoksestaan Melkein tosi tarina, jota on messuohjelman mukaan verrattu Donna Tarttin menestyskirjaan Jumalat juhlivat öisin.

17:40-18:00 (Kuisti B-halli) Kun kääntäjän työ huomataan
Jaana Kapari-Jatta on tehnyt loistavaa työtä suomentaessaan niin Harry Pottereita kuin muita kirjoja (huomatkaa hänen suomentaneen mm. äskettäin lukemani Ada Gootti- ja Ottilia-kirjat!). Potter-fanina ja kääntämisestä yhä enemmän kiinnostuneena tämä keskustelu on pakko kuulla.


LAUANTAI

10:20-11:00 (Jukola 2. krs) Unohtuneet kirjat
Messuohjelmassa ei valitettavasti löydy tästä juuri enempää infoa, mutta otsikon perusteella ohjelma vaikuttaa hyvältä. Tämä herättää ainakin itselleni heti kysymyksiä, kuten millaiset kirjat jäävät unohduksiin / mitä tapahtuu kirjoille, joita kukaan ei enää lue / millä tavoin unohtuneita kirjoja voitaisiin nostaa uudestaan esille?
   
14:20-14:40 (Jukola 2. krs) Perkele!
Kirosanojen kääntämisestä kertomassa suomentaja Juhani Lindholm. Tässä taas sellainen aihe, jota ei ole koskaan aiemmin tullut sen kummemmin miettineeksi. Kiinnostavaa!

  17:00-17:30 (Onerva 2. krs) Jaetut ilot ja surut - Missä kirjoittajat kohtaavat
Kirjailijoiden yhteisöllisyydestä. Tuntuu, että ollaan tultu kauas siitä ajatuksesta, että kirjailijat tekisivät työnsä täysin yksin jonkin kuplan sisällä. 

Messualueen tapahtumien ulkopuolella minua kiinnostaa kovasti Pienen Kirjapuodin la-su klo 8:30-9:30 järjestämä runousaamiainen. Paikalla on silloin mahdollista kuulla mm. Johanna Venhon ja Tommi Parkon lausumia runoja aamiaista syödessään.


SUNNUNTAI

11:00-11:30 (Kallas) Itäinen Eurooppa mystisyyden ja realismin rajamailla
Jani Saxell, Katja Kaukonen ja Saara Henriksson kertomassa itäiseen Eurooppaan sijoittuvista romaaneistaan. Etenkin Henrikssonin teos on hypellyt viime aikoina joka paikasta silmieni eteen, ja nyt onkin mahdollisuus kuulla siitä lisää.

14:20-15:00 (Eino 2. krs) Mikä kauhukirjailijaa pelottaa?
Aiheesta keskustelevat kirjailijat Marko Hautala, Hanna Morre ja Tiina Raevaara. Kauhu on ollut genrenä itselleni aikaisemmin lähellä sydäntä (nyt olen muuttunut hieman pelkurimaisemmaksi), siksi keskustelu voisi olla mielenkiintoinen. Onko aiheita, joita kauhukirjailijat välttelevät, koska ne ovat heillekin liian pelottavia?  

16:20-17:00 (Jukola 2. krs) Miten kirjani ovat kuolleet?
Kirjan elämänkaari ja monet kuolemat. Keskustelemassa kirjailijat Juha-Pekka Koskinen ja Anne Leinonen.

Sunnuntain kohokohta taitaa olla lisäksi Cosplay-asukilpailu ja voittajan julistus klo 15:00-15:40 Auditoriossa. Sunnuntaina cosplay-asuihin pukeutuneet vieraat pääsevät messuille ilmaiseksi, ja toivonkin kovasti, että mahdollisimman moni ottaa osaa pukeutumiseen. Itse harmikseni ujostelen vähän cosplay-asuihin pukeutumista, enkä tällä aikataululla ehdi keksiä hyvää hahmoa muutenkaan, joten taidan saapua omana (tylsänä) itsenäni paikalle myös sunnuntaina.




En ole oikeastaan ikinä messuille lähtiessäni miettinyt etukäteen, mitä haluan ostaa kotiin. Siitä huolimatta joka kerta on jotain myös tarttunut mukaan. Yllä näkyvät ostokset ovat viime vuodelta, jolloin kiertelin Kirjamessujen lisäksi samaan aikaan järjestetyillä (kuten tänäkin vuonna!) Ruoka- ja Viinimessuilla. Täytyy myöntää, että viime vuoden löydöt olivat kyllä ekstrahyviä, jokainen ostoksista on nyt Knausgårdia ja Smithiä lukuun ottamatta joko luettu, syöty tai muuten käytössä. Toivottavasti ostokset osuvat myös tänä vuonna kohdilleen! Ainakin Saara Henrikssonin romaani Syyskuun jumalat on alkanut kiinnostaa sen verran, että pohdin sen ostamista messuilta.

Oletteko te tulossa Turun Kirjamessuille tänä vuonna? Millaisia suunnitelmia teillä on messujen ohjelmiston tai ostosten suhteen?

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Chris Riddell: Ottilia ja keltainen kissa


Muistanette varmaan, kun joitakin postauksia sitten esittelin Kalmatollon kartanossa asustavan hurmaavan Ada Gootin? Ottilia ja keltainen kissa on Chris Riddellin toisen lastenkirjasarjan avausosa, joka jatkaa kirjailijalle ominaisella humoristisuudella, taidokkailla kuvituksilla ja mielenkiintoisilla yksityiskohdilla.

Ottilia ja keltainen kissa kertoo Ottilia-tytöstä, joka elää Ison Kaupungin Pippurimyllytalossa. Hänen tehtävänään on pitää huolta vanhempiensa matkoilta tuomista erilaisista kokoelmista, kuten kuumavesipullokokoelmasta ja meteoriittikokoelmasta. Esineiden hoitamisen rinnalla Ottiliaa kiinnostaa "visaisten pulmien ratkominen ja ovelien suunnitelmien laatiminen". Ottilia pääsee tositoimiin, kun naapurustosta alkavat katoamaan niin sylikoirat kuin näiden omistajien korut. Jäljet johtavat lopulta keltaisen kissan luokse.

Ottilian tarina sijoittuu Adan 1700-1800-lukujen vaihteen sijaan 2000-luvulle, ja tarina tuntuu jo heti tämän vuoksi tavanomaisemmalta. Mukana ei ole eriskummallisia kotiopettajattaria tai haamuja, vaan tuttuja kissoja ja koiria. Rikoksen selvittämisen lomassa kuvataan Ottilian ja karvaisen Mauri-herran arkea, johon kuuluu perinteinen aamupuuro ja kaakao, sekä Ottilian vanhempien palkkaamat siivous- ja ruokapalvelut.

Ottiliasta ja keltaisesta kissasta puuttuvat kirjallisuusviittaukset, jotka puolestaan tekivät Ada Gootin tarinasta omasta mielestäni niin merkittävän ja mieleenpainuvan. Myös Ottiliassa on kuitenkin vire, joka ehkä kirjallisuusviittausten tapaan saattaa aueta paremmin vanhemmille lukijoille. Ottilian vanhemmat ovat koko tarinan ajan matkoilla, ja Ottilia ja Mauri-herra asuttavat kotia kahdestaan. Tarinasta huokuu yksinäisyys kummankin hahmon kohdalla. Ottilia kaipaa vanhempiaan ja Mauri-herra puolestaan kiireisen Ottilian seuraa ja huomiota. Tunnelma muuttuu kuitenkin tarinan edetessä jälleen iloiseksi, ja hahmotkin tulevat uudella tavalla tietoisiksi ystävien ja perheen tärkeydestä.

Chris Riddell on onnistunut luomaan kaksi omannäköistä ja ihastuttavaa lastenkirjasarjan aloitusta, joissa seikkailut yhdistyvät hahmojen arkielämään. Vaikka itse miellyin hiukan enemmän Ada Gootin tarinaan, aion jatkossa seurata myös Ottilian matkaa.

Chris Riddell: Ottilia ja keltainen kissa (Ottoline and the Yellow Cat, 2007)
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta
Gummerus, 2017
171s.

torstai 14. syyskuuta 2017

Shari Lapena: A Stranger in the House


On tapahtunut auto-onnettomuus, jonka seurauksena Karen Krupp on sairaalassa. Hän ei muista mitään onnettomuudesta tai sitä edeltävistä tunneista, mutta hänen kerrotaan ajaneen kovaa vauhtia punaisia valoja päin ja iskeytyneen autollaan sähkötolppaan.

Auto-onnettomuus ei kuitenkaan ole illan ainoa tragedia. Lähellä onnettomuuspaikkaa on tehty toinenkin rikos, johon poliisit nyt epäilevät Karenin liittyvän. Karen on maineeltaan puhtoinen, eikä toiminta sovi lainkaan hänen tyyliinsä. Aviomies Tom ja muut läheiset eivät enää tiedä mitä uskoa. 

A Stranger in the House on psykologinen trilleri, jossa on useita näkökulmia. Lukija ei voi tietää, kuka puhuu totta: onko Karen todella niin puhtoinen kuin väitetään tai löytyykö aviomiehen taustalta jotain hämärää? Luin aikaisemmin tänä vuonna Lapenan esikoisteoksen Hyvä naapuri (The Couple Next Door, 2016), jonka kohdalla muistan ihmetelleeni samaa kuin tässä, eli miksi myös poliiseille on annettu puheenvuoro. Kummallakaan kerralla se ei tuonut esiin mitään uutta, vaan toisti jo kerrottuja asioita.

Tämä uusin jännäri on parempi kuin edeltäjänsä, jonka suurelle suosiolle en itse oikein lämmennyt. Hyvässä naapurissa juonenkäänteiden määrä alkoi olla naurettava, mutta tämä teos pysyy kasassa ilman turhia sivujuonteita.

Tarinan lähtökohta ei ole tässä teoksessa kovin erikoinen. Olen ilmeisesti lukenut muistikatkoksiin liittyviä kirjoja vähän liikaa, kun aihe alkaa kyllästyttää. Teos paranee huomattavasti loppua kohden, kun keskivaiheen jumituksesta päästään yli ja juoni tiivistyy ja muuttuu yhä kierommaksi. Uskon, että en ole ainoa, kenelle lopetuksesta tulee mieleen eräs nimeltä mainitsematon, saman lajityypin tunnettu edustaja.

Teoksella on oma imunsa, ja se rikkoo raikkaasti ehkä jopa vähän perinteistä käsitystä uhriudesta. Kun hahmot ovat kuitenkin varsin hengettömiä ja miljöö tavanomainen, tästä jää puuttumaan se viimeistelevä elementti, jonka vuoksi tarina voisi jäädä pidemmäksi aikaa mieleen.

Shari Lapena: A Stranger in the House
Bantam Press, 2017
292s.